sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kakkukisan voitto!

Ruudun takana kirjoitellaan nyt me kaikki kolme serkusta! Roosa paljastikin jo hieman aikaisemmassa postauksessaan, että viikonloppuna tulee tapahtumaan jotain todella jännittävää leipomiseen liittyen. Roosa ja Essi nimittäin osallistuivat nuorten kakkukisaan.
Kakkukisassa teemana oli halloween ja osallistujia oli kahdeksan paria. Arvosteltavana ei kuitenkaan ollut kuin 7 kakkua, koska yksi kakku putosi ikävä kyllä lattialle... Taso oli todella kova ja kaikki kakut olivat upeita! Arvovaltainen tuomaristo valitsi kuitenkin meidän kakun voittajaksi.
Ihan mahtavaa! :D Voitto tuli kyllä yllätyksenä, vaikka tiedettiin, että vahvoilla ollaan. Kaikki osallistujat saivat Citymarketin tuotekassit ja voittajat 20 euron lahjakortit Citymarkettiin. Emme tulleet hakemaan voittoa, vaan leipomisen iloa. Sitä saimmekin, sillä päivä oli tosi kiva ja kilpailu hyvähenkinen.
Postauksessa on kakun resepti kokonaisuudessaan ja paljon kuvia päivästä. Pohjan ja täytteen ohjeet ovat Kinuskikissan sivuilta, suklaamousse KeittiöKriitikko- blogista, suklaaganache Wicked sweet kitchen- blogista ja kummitusmarengit K-ruoka lehdestä.

Halloweenin vadelmainen suklaatäytekakku

Pohja:

5 kananmunaa
150 g tummaa leivontasuklaata
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
¼ tl suolaa
200 g voita
2 dl fariinisokeria


Paistaminen:
175 astetta 40 – 50 min uunin alatasolla

Kostutus:

2 dl maitoa 

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka (halkaisija 24 cm).


Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset.
Sulata suklaa mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen.
Sekoita keskenään vehnäjauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja suola.
Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi.
Vatkaa joukkoon yksitellen keltuaiset.
Lisää suklaasula taikinaan muutamassa erässä samalla kevyesti vatkaten.
Lisää taikinaan kuivat aineet muutamassa erässä.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää valkuiasvaahto taikinaan kevyesti vatkaten.

Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla 40-50 minuuttia. Suojaa kakku tarvittaessa foliolla estääksesi pinnan palaminen.

Täyte:

Vadelmahilloa

4 dl kuohukermaa
1 prk (á 250 g) mascarpone-juustoa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 isoa (á 56 g) Daim-patukka
200 g suomalaisia vadelmia


Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon mascarpone-juusto ja sokeri. Rouhi Daim-patukka ja lisää täytteeseen. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on riittävän jämäkkää. Levitä kostutetun pohjan päälle ja upota siihen vadelmia.


Suklaamousse:

125g maustamatonta tuorejuustoa
75g tummaa suklaata
3dl vispikermaa
0,75dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria

Sulata suklaa mikrossa, lisää sen jälkeen samaan kulhoon tuorejuusto. Mittaa toiseen kulhoon kerma ja vaahdota melko kiinteäksi, lisää tomusokeri ja vaahdota vielä hetki. Älä kuitenkaan vatkaa kermaa rakeiseksi! Tämän jälkeen vatkaa suklaa ja tuorejuusto keskenään tasaiseksi massaksi (tällä työjärjestyksellä sinun ei tarvitse pestä vatkaimia välillä).
Lisää ensin ruokalusikallinen kermavaahtoa suklaamassaan ja vatkaa sekaisin. Suklaamassa on melko kovaa joten sähkövatkain on vielä tarpeen. Lisää aina 1 rkl kerrallaan ja vatkaa. Kun olet lisännyt noin puolet kermasta moussen pitäisi olla pehmentynyt sen verran että voit lisätä loput kermavaahdosta lastalla nostelemalla. 

Suklaaganache:

vajaa 3 dl valmista kastiketta

Ainekset:
2 1/3 dl kuohukermaa
200g tummaa suklaata (45% kaakaota)
(ripaus suolaa)

Tee näin:
1. Rouhi suklaa veitsellä ja laita isoon kulhoon. Kuumenna kerma hiljalleen kattilassa keskilämmöllä kunnes se on juuri ja juuri kiehuvaa.
2. Kaada kuuma kerma suklaarouheen päälle ja anna seistä 10 minuuttia. ÄLÄ sekoita tässä vaiheessa vielä.
3. Kun kastike on saanut levätä 10 minuuttia lisää siihen ripaus suolaa ja sekoita käsin vispilällä notkeaksi kiiltäväksi kastikkeeksi. Anna kastikkeen jäähtyä huoneenlämmössä kokonaan ja kaada kakun päälle.
Kummitusmarengit:

1 kananmunanvalkuainen
1 dl sokeria

Suklaata silmien ja suun koristeluun

1. Vatkaa huoneenlämpöinen valkuainen kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon sokeri samalla vatkaten. Vaahdon tulee olla niin kovaa, että se pysyy kulhossa, kun käännät kulhon ylösalaisin. 
2. Pursota valkuaisvaahdosta n. 12 pientä marenkia pellille leivinpaperin päälle. Paista 125-asteisessa uunissa noin 1 tunti. Jäähdytä kuumalla pellillä tai uunissa, jotta marengeista tulee rapeita.
                                
3. Piirrä marengeille silmät sulatetulla suklaalla cocktailtikun kärjellä. Näin saat halloweeniin sopivia haamumarenkeja.

Kaikilla kisaajilla täytyi olla samanlaiset pipot päässä kisan ajan. 





Kaikki kakut arvosteltavana. 

Tässä meidän voittajakakku. 




Kisasta tehtiin myös juttu paikallislehteen. 

Tässä ja alemmissa kuvissa näkyy tuotekassin sisältö. 










Tältä tosiaan näytti meidän harjoituskakku, mutta suunnitelma muuttui hieman matkan varrella. :D

10 kommenttia:

  1. Paljon onnea �� Upeeta ! Mahtavaa!
    n-h
    http://nuorisonsly.vuodatus.net

    VastaaPoista
  2. Hienoja kakkuja ja onnea voitosta =)

    VastaaPoista
  3. Hirmuisesti onnea voitosta! Hieno kakku! :D

    VastaaPoista
  4. Vau mikä kakku! Paljon onnea voitosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos hirmuisesti! <3 Täytyy myös kiittää sinua hyvästä ganachen ohjeesta. :)

      Poista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)