maanantai 4. maaliskuuta 2019

Valkosuklaa-vadelmakakku

Tällä kertaa vuorossa ohje joka on jäänyt mieleeni vuodelta 2016! Emerald City -blogista löydetyn reseptin herkulliset kuvat tulivat yllättäen mieleeni, kun teki mieli leipoa jotain valkosuklaasta. Super huippu juttu että muistin tämän ohjeen vielä, sillä kakku oli ihanaa. <3 Minunkin täytyy hehkuttaa kakun väliin ja kuorrutukseen tulevaa valkosuklaakreemiä, sitä täytyy tehdä uudestaan. Reseptiin olen tehnyt pieniä muutoksia vadelman suhteen, jonka tein melbaksi.


Vadelma-valkosuklaakakku

Pohja:
40 g voita
85 g valkosuklaata
4 isoa tai 5 normaalikokoista kananmunaa
125 g (vajaa 1 ½ dl) sokeria
125 g (2 dl) vehnäjauhoja
2 rkl vahvaa mustaa kahvia

Valkosuklaakreemi:
85 g voita
175 g valkosuklaata
90 g (1 ½ dl) tomusokeria
125 g ranskankermaa
1 rkl vahvaa mustaa kahvia tai kahvilikööriä

Vadelmamelba:
200 g vadelmia
tomusokeria

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Pingota leivinpaperi halk. 20 cm irtopohjavuoan pohjalle. Voitele ja jauhota vuoka vielä kauttaaltaan. Sulata voi ja valkosuklaa mikrossa puolella teholla välillä sekoittaen, kunnes suklaa on täysin sulanut. Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele jauhot munavaahdon joukkoon siivilän läpi. Sekoita joukkoon suklaaseos ja kahvi. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla 35-40 minuuttia, kokeile kypsyyttä tikulla. Anna pohjan jäähtyä ja leikkaa veitsellä kahteen osaan.

Valmista valkosuklaakreemi sulattamalla voi ja valkosuklaa mikrossa puolella teholla välillä sekoittaen, kunnes seos on tasaista. Sekoita joukkoon tomusokeri. Anna jäähtyä hieman ja lisää joukkoon ranskankerma ja kahvi. Laita seos jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. Vatkaa jäähtynyt seos kuohkeaksi kreemiksi sähkövatkaimella. 

Surauta vadelmat sauvasekoittimella soseeksi ja lisää tomusokeria oman maun mukaan. Paseeraa seos siivilän läpi, jotta saat siemenet pois.

Kostuta toinen kakkupohja vadelmamelballa ja jätä osa melbasta koristeluun. Levitä noin kolmasosa kreemistä kakkupohjan päälle. Laita toinen kakkupohja päälle ja kuorruta kauttaaltaan lopulla kreemillä. Koristele haluamallasi tavalla. 



tiistai 15. tammikuuta 2019

Kardemummakakku (Pullakakku)

Viikonloppuna kuului toive, että leipoisin jotakin "kahvileipää", niin kuin tapaamme sanoa. Rupesin selailemaan leivontakirjaa ja Kinuskikissan Helpot Suosikit -kirjasta löytyi tosi kivan ja helpon oloinen kakkuohje. Kakku esiintyi nimellä kardemummakakku, mutta sitä kutsutaan myös pullakakuksi.

Tämä oli ihan super hyvää! Juuri sopivan kostea sisus, ja kardemumma maistui ihanasti. Ja niin helppo, että ei voi juuri metsään mennä tämän leipomisessa. Minulle tuli idea, että jos tämän halkaisisi kahtia ja laittaisi väliin hilloa ja kermavaahtoa, saisi ihanan laskiaispullakakun. <3


Kardemummakakku

200 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
3 munaa
4 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kardemummaa
2 dl maitoa

Pinnalle:

3/4 dl hasselpähkinärouhetta
1/2 dl raesokeria


Vatka voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen nopeasti sekoittaen. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan vuorotellen maidon kanssa.
Vuoraa pienikokoinen vuoka (halkaisija n. 20 cm) leivinpaperilla. Irtopohjavuoassa riittää, että peität pohjan leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan.
Ripottele päälle hasselpähkinärouhetta ja raesokeria. Paista 180-asteessa uunin alatasolla 50 minuuttia. Suojaa pinta tarpeen vaatiessa foliolla.


lauantai 12. tammikuuta 2019

Baileys-juustokakku

Joululta jäi jonkin verran Baileysta tähteeksi ja ajattelin käyttää lopun leivontaan. Baileys-juustokakkua olen kuullut monesti hehkutettavan, mutta itse en ollut vielä kokeillut. Nyt olikin hyvä aika laittaa tämä resepti testiin!

Minulla oli käytössä Baileys Chocolat Luxe, joka on siis suklaisempi, kuin tavallinen Baileys. Tämä kakku kyllä katosi nopeasti parempiin suihin, ja oli tykätty. Alkoholi antoi oman hienostuneen vivahteensa, eli enemmän aikuiseen makuun tämä kakku. Koristeeksi laitoin After Eight-suklaata. Ohje löydetty Emerald City -blogista, kiitos!


Baileys-juustokakku

Pohja:
120 g Digestive keksejä
40 g voita

Baileysmousse:
2 1/2 dl Flora Vispiä
250 g mascarponetuorejuustoa
1/2 dl (45 g) sokeria
1 tl vaniljasokeria 
1 dl Baileys kermalikööriä
3 liivatelehteä


Valmista pohja
Pingota leivinpaperi halk. 18 cm vuoan pohjalle. Leikkaa leivinpaperista suikaleet ja kiinnitä ne voita liimana käyttäen vuoan reunoille.

Hienonna keksit kaulimella minigrip-pussissa. Laita voi mikron kestävään kulhoon ja kuumenna puoliteholla välillä sekoittaen, kunnes se on sulanut. Lisää jauhetut keksit ja sekoita tasaiseksi. Painele seos tasaisesti irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin vetäytymään moussen teon ajaksi.

Valmista Baileysmousse
Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota Flora Vispi kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita mascarpone ja sokerit keskenään toisessa kulhossa. Lisää puolet Flora Vispi vaahdosta mascarponen joukkoon nuolijalla käännellen. Kuumenna Baileys kattilassa kiehumispisteeseen ja kiehauta halutessasi alkoholi kokonaan pois. Lisää joukkoon kuivaksi puristetut liivatelehdet. Anna jäähtyä hetken aikaa ja sekoita mascarponeseoksen joukkoon sähkövatkaimen pienimmällä teholla. Kääntele lopuksi joukkoon loput vaahdotetusta Flora Vispistä. Kaada mousse keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Koristele esim. suklaarouheella.


tiistai 1. tammikuuta 2019

Sitruunapikkuleivät

Heipä taas pitkän kirjoitustauon jäljiltä. Tarkoitus ei ollut pitää mitään taukoa, mutta jostain syystä blogin kirjoitus ei ollut to do -listojen kärkikahinoissa. :,D Viimeisin postaus näytti olevan heinäkuulta, joten kyllä tässä on jo aika hieman ryhdistäytyä. Vuosi 2018 oli blogin osalta melko surkea, mutta tehdään vuodesta 2019 parempi ja reseptirikkaampi. Uudella innolla uuteen vuoteen! :)

Ensin pieni takaisinheitto jouluun. Joulu meni jälleen yhtä nopeasti, niin kuin joka vuosi. Kahvipöytää koristivat jouluna joulutortut, kentakilainen kahvikakku (parasta ikinä<3), jäädytetty minttusuklaakakku ja sitruunapikkuleivät. Sitruunapikkuleipien oikea nimi oli murotaikinapossut kirjasta Hyvää joulua!, mutta minä nimesin tämän uudellen, koska en tehnyt pelkkiä possun muotoisia pikkuleipiä ja näissä maistui oikeasti sitruuna. Nämä pikkuleivät rapsahtivat ihanasti puraistessa ja sen jälkeen sulivat suuhun. Minun mielestä nämä sopisivat myös kesään. Helppojakin olivat tehdä!


Sitruunapikkuleivät

Murotaikina
100 g voita
2 dl sokeria
0,5 tl suolaa
1 tl raastettua sitruunan kuorta
1 iso kananmuna
noin 4 dl vehnäjauhoja

Pinnalle
hienoa sokeria

Täyte
vadelmamarmeladia

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Mausta vaahto suolalla ja sitruunan kuoriraasteella. Lisää joukkoon kananmuna ja vehnäjauhot ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Jos taikina tuntuu liian kuivalta, lisää 1-2 rkl kylmää vettä. Pyöritä taikina palloksi ja kääri se tuorekelmuun. Nosta taikina jääkaappiin vetäytymään 5-10 minuutiksi.

Kauli taikina levyksi ja ota siitä piparimuotilla pikkuleipiä leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Paista pikkuleipiä 175-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Pyörittele vielä lämpimät pikkuleivät hienossa sokerissa ja jäähdytä. Levitä joka toiselle pikkuleivälle vadelmamarmeladia ja paina päälle toinen pikkuleipä. Säilytä ilmatiivissä purkissa tai rasiassa.



maanantai 30. heinäkuuta 2018

Mantelikuorrutettu sitruunakakku

Olen kerran aikaisemmin hehkuttanut leivontakirjaa nimeltä Verrattomat kakut sekä muita leivonnaisia, ja pakko hehkuttaa jälleen. Tässä kirjassa on sivu toisensa jälkeen niin ihania reseptejä, että meinasi iskeä valinnanvaikeus. Kirja on minulla kirjastosta lainassa, mutta pakko vielä saada tämä omaksi.
Pitkän valinnan vadelma-suklaakakun ja tämän sitruunakakun välillä, päädyin lopulta raikkaaseen sitruunaan. Oli kyllä oikein hyvä valinta. Parasta tämä oli juuri uunista tulleena kermavaahtonokareen kera. <3



Mantelikuorrutettu sitruunakakku
12 palaa

Pohja
75 g voita
0,75 dl sokeria
1 keltuainen
3 dl jauhoa
2 rkl maitoa

Täyte
6 munaa
3 dl sokeria
1 rkl perunajauhoa
1 dl ranskankermaa
1 dl kahvikermaa
4-5 keskikokoisen sitruunan mehu
1 sitruunan raastettu kuori

Pinnalle
1,5 dl jauhoa
100 g mantelijauhetta
0,75 dl sokeria
80 g voita
2 rkl maitoa

Valmista pohja: Sekoita voi ja sokeri. Lisää joukkon keltuainen, jauho ja maito. Kääri taikinapallo kelmuun ja pane 30 minuutiksi jääkaappiin. Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen. Painele taikina piirakkavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille. Pane päälle folio ja paino (esim. herneitä tai ohranjyviä). Paista 10 minuuttia.
Valmista täyte: Vatkaa munat rikki sokerin ja perunajauhon kanssa. Lisää ranskankerma, kahvikerma, sitruunamehu ja raastettu kuori. Laske uunin lämpötila 180 asteeseen. Kaada täyte pohjalle, paista 25 minuuttia. 
Sekoita jauho ja mantelijauhe. Lisää sokeri ja kuutioitu voi, nypi sormin tasaiseksi muruseokseksi. Lisää joukkoon maito. Ripottele muruseos kakun päälle. Paista vielä 20-25 minuuttia eli kunnes kakku on päältä kullanruskea ja rapea. 


keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Valkosuklaa viettelys

Viime viikolla päähäni tuli ajatus, että haluan tehdä jonkin kivan jälkkärin valkosuklaasta ja marjoista. Valkosuklaaseen halusin silkkisen koostumuksen, joten yhdistin sen kermaan ja tuorejuustoon, vaikka aluksi mietin rahkaa. Rahkan koostumus on kuitenkin vähän tönkömpi. Marjoiksi valikoitui puutarhamustikat ja päälle tein vielä crumblen. Ja ai että tästä tuli hyvää! <3 Herkkua olisi voinut syödä vaikka kuinka, koska tämä ei ollut yhtään liian makeaakaan. Pian uudelleen, kiitos.



Valkosuklaa viettelys
4 annosta

Ainekset
2 dl kuohukermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g valkosuklaata 
tomusokeria
vaniljasokeria

Päälle
puutarhamustikoita

Crumble
100 g voita
n. 2 dl vehnäjauhoja
3 dl kaurahiutaleita
2 rkl fariinisokeria

Tee näin
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja sulatettu valkosuklaa. Mausta oman maun mukaan tomusokerilla ja ripauksella vaniljasokeria. 
Tee seuraavaksi crumble. Paloittele voi pieniksi kuutioiksi. Lisää mukaan loput ainekset ja sekoita murumaiseksi. Paista crumblea uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes väri on kullanruskea.
Sitten vain kaikki ainesosat tarjoiluastioihin ja herkuttelemaan!