lauantai 15. lokakuuta 2016

Omena-karpalo-marenkipiirakka

Viime viikonloppuna vietimme syksyisen tunnelmallista aikaa mökillä perheeni kanssa. Ulkoilimme, söimme hyvin ja saunoimme kynttilänvalossa. Tällaiset viikonloput ovat ihanaa vastapainoa arjen kiireille. Nyt syyslomalla on taas onneksi aikaa rentoutua kunnolla.

Leipoa piti myös ilman muuta. :D Bongasin K-ruoka lehdestä herkullisen omena-puolukka-marenkipiirakan reseptin, jota halusin kokeilla. Mökin pakkasesta ei löytynyt puolukoita, mutta karpaloita kylläkin. Ajattelin karpaloiden kirpeyden käyvän kivaksi makupariksi omenan ja makean marengin kanssa. Ajatus oli ihan oikea, piirakasta tuli nimittäin huippu hyvää! Sai kyllä kehuja muiltakin maistelijoilta. Reseptissä piirakkaan on laitettu fariinisokeria, mutta itse unohdin ostaa sitä kaupasta. Korvasin fariinisokerin kaneli-sokeriseoksella. Kaneli-sokeriseos kävi piirakkaan myös todella hyvin. Tätä reseptiä täytyy kokeilla ehdottomasti uudestaan!



 Omena-karpalo-marenkipiirakka


Ainekset

10 annosta


    • 4-5(n. 700 g)hapanta omenaa (kotimaista tai Jonagold)
    • 1 1/2dlpuolukoita tai karpaloita
    • 1/2dlfariinisokeria
  • Marenki
    • 3kananmunan valkuaista
    • 1dlsokeria
  • Pinnalle
    • 1dlpuolukoita tai karpaloita
    • Valmistus

      30 - 60 min
      1. Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset vatkaten. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos siivilän läpi. Sekoita sen verran, että taikina on juuri ja juuri sekaisin. Taputtele taikina jauhotetuin käsin voidellun vuoan (⌀ n. 24 cm) pohjalle ja reunoille.
      2. Kuori ja lohko omenat. Täytä piirakan pohja omenoilla ja ripottele päälle puolukat sekä fariinisokeri. Paista 175-asteisen uunin alatasolla 25 minuuttia.
      3. Vaahdota valkuaiset ja lisää joukkoon vähitellen sokeri koko ajan vaahdottaen. Levitä marenki vuokaan ja ripottele pinnalle puolukat.
      4. Paista edelleen keskitasolla 12-15 minuuttia.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Red velvet cupcakes

Pienen postaustauon jälkeen olen taas täällä uuden reseptin kera! Tällä kertaa teki mieli leipoa meheviä kuppikakkuja suussasulavalla kuorrutteella. Selailin erilaisia blogeja ja nettisivustoja ja löysinkin yhdeltä englanninkieliseltä sivustolta ihanan red velvet kuppikakkujen ohjeen. Käänsin ohjeen suomeksi ja pääsinkin leipomaan!


Kuppikakut olivat ihanan pehmeitä ja kevyitä ja niin herkullisia! Kuorrutus vielä päälle ja makunautinto oli taattu!


Red velvet cupcakes

2 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
4 rkl perunajauhoja
½ tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
4 tl kaakaojauhetta
1/4 tl suolaa
60 g huoneenlämpöistä voita
2,4 dl sokeria
½ dl öljyä
½ tl etikkaa
1 tl punaista pastaväriä
1,2 dl piimää

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Erottele keltuaiset valkuaisista. Säästä keltuaiset. Vatkaa valkuaisia, kunnes niistä muodostuu pehmeitä huippuja. Siivilöi kuivat aineet ja sekoita keskenään. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää öljy, keltuaiset, etikka, pastaväri ja piimä. Sekoita hyvin, mutta älä liikaa. Sekoita lopuksi valkuaisvaahto taikinaan. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista n. 20 min.

Cream cheese frosting

225g huoneenlämpöistä tuorejuustoa
60g huoneenlämpöistä voita
5dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
1tl maitoa

Sekoita tuorejuusto ja voi hyvin keskenään. Lisää tomu- ja vaniljasokeri sekä maito. Sekoita sileäksi kuorrutteeksi. Pursota kauniisti kuppikakkujen päälle.



Oikein ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua ja syyslomaa niille joilla se alkaa! :)

-Essi

torstai 6. lokakuuta 2016

Gluteeniton porkkanapiirakka

Noniin, nyt tulee tämä lupaamani gluteenittoman porkkanapiirakan ohje. Tätä leivoin noin kaksi viikkoa takaperin ukkini syntymäpäiville. Siskoni on gluteeniton, joten jotain täytyi tietysti löytyä gluteenittomana. Gluuteenittomia leivonnaisia tulee tehtyä todella harvoin, joskus ihan sattumalta. Gluutenittomat ainekset kuitenkin makasavat vähäsen enemmän.

Ohje oli erittäin hyvä, sillä porkkanapiirakka oli mehevää ja kuorrutus ihanan makean raikasta, niin kuin pitääkin. Porkkana maistui myös totta kai! :D Ohje blogista Maistuu makialle.



Mehevä Gluteeniton Porkkanapiirakka:

(pellillinen)


Pohja:


- 6 kananmunaa
- 5 dl muscovado- tai fariinisokeria
- 5,5 dl gluteenittomia jauhoja
- 3 tl leivinjauhetta
- 2 tl vaniljajauhetta
- 2 rkl kanelia
- ripaus suolaa
- 1 tl kardemummaa
- 1 tl jauhettua inkivääriä
- 300g voita
- 9 dl porkkanaraastetta



Kuorrute:


- 400g tuorejuustoa
- ½ sitruunan mehu
- 2 dl tomusokeria
- ½ tl vaniljajauhetta



- Kuori ja raasta porkkanat.
- Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi keskenään.
- Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään.
- Sulata voi mikrossa.
- Lisää munavaahtoon vuorotellen voita, kuivia aineita ja porkkanaraastetta.
- Kääntele varovasti sekaisin, ettei taikina lässähdä.
- Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille.
- Paista 175-asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia, tai kunnes piirakka on kypsä.
- Kun piirakka on kypsä, anna sen jäähtyä ennen kuorrutusta.
- Sekoita kuorrutteen ainekset keskenään kipossa.
- Tarkista kuorrutteen maku ja lisää halutessasi tomusokerin määrää.
- Levitä kuorrute jäähtyneen piirakan päälle ja koristele haluamallasi tavalla.


tiistai 4. lokakuuta 2016

Syyskuun haasteen herkkujen esittelyt ja voittaja!

Niin se vaan syyskuukin vilahti ohi ja lokakuu alkoi. Ilmat ovat jo todella viileät ja puista on pudonnut paljon lehtiä. Kohta sitä kai ruetaan odottamaan ensilunta ja joulua.
Palataan kuitenkin vielä hetkeksi syyskuun haasteeseen. Tällä kertaa saimme viisi osallistujaa ja kaikki olivat tehneet ihania herkkuja! Tässä muutama sana jokaisesta.

1. Leipoen ja neuloen: Puolukka-kookospiirakka
+ Ihanan muhkea ja herkullisen näköinen piirakka, ihana makupari: puolukka & kookos.

2. Kakkuvaltakunta: Puolukka-suklaa jättikeksi
+ Herkullisen näköinen jättikeksi, kiva idea laittaa puolukkaa keksiin, huippuyhdistelmä: puolukka & suklaa.

3. Emerald city: Puolukka-kinuskipiirakka
+ Valuvaa kinuskia & kirpeitä puolukoita: täydellistä, muhkea ja pehmeän näköinen piirakka.

4. Leena-muori leipoo: vanilijaiset puolukka-piparikupit
+ Nätit pikku jälkiruoat, vaniljavaahto tasapainottaa puolukan kirpeyttä, sopisivat vaikka jouluun makuparin vuoksi.

5. SakariSokeri: Puolukkajuustokakku
+ Kaunis kakku yksinkertaisine koristeineen, kakussa on kahta eri suklaata mikä tasapainottaa puolukoiden kirpeyttä ja tekee kakusta erittäin houkuttelevan.

Voittajaksi valitsimme numeron 3, eli Emerald city:n Puolukka-kinuskipiirakan! Paljon onnea!
Otamme sinuun pian yhteyttä, niin saamme pienen leivontaan liittyvän palkinnon matkaan!


Tässä upea voittaja piirakka :)


lauantai 1. lokakuuta 2016

Lokakuun haaste!

Nyt on kyllä pakko myöntää, että en pysy enää perässä, kun nämä kuukaudet vilahtavt ohi niin nopeasti! Menikö syyskuukin tosiaan jo menojaan? Kun joku sattuu päivittelemään sitä, miten nopeasti kesästä on tultu, minulla on aina tapana tokaista, että kohta on joulu. Faktahan on se, että kohta tosiaankin on joulu! :D
Lokakuun haasteen mauksi otimme kurpitsan halloweenin ansiosta. Kurpitsa voi olla yllättävän haastava tuote leivonnassa, joten odotamme hyvin mielenkiinnolla, mitä luomuksia haasteeseen saapuu. Aikaa osallistumiseen on lokakuun loppuun saakka.

Hurjia halloweenin haamuja!

Arvosteluun vaikuttavat tekijät:
1. Ulkonäkö.
2. Maun käyttö tuotteessa. (Tämä tarkoittaa siis sitä, miten makua on osattu soveltaa tuotteeseen. Onko makua käytetty esimerkiksi vain taikinaan, vai näkyykö maku myös koristelussa.)
3. Oman kädenjäljen näkyminen. (Olisi kiva, jos tuotteessa näkyisi jollain tavalla oma kädenjälki ja luovuus. Tämä voi olla esimerkiksi lempi mauste taikinassa tai hyvin luova koristelu. Kaikki käy maan ja taivaan väliltä.)

Säännöt voi käydä vielä kurkaamassa täältä.

perjantai 30. syyskuuta 2016

Mansikkainen täytekakku mokkapalakuorrutteella

Jippii, syksyn yo-kokeet vihdoin ohi! Noin tunti sitten tulin biologian yo-kokeesta ja olo on nyt kyllä helpottunut. Vihdoin pientä taukoa kesällä alkaneesta lukemisesta. Leipomiseenkin jää nyt paremmin aikaa. :)
Viime viikon lauantaina vietimme ukin 84-vuotis syntymäpäiviä. Viime vuonna julkaisin 83-vuotis syntymäpäiväkakun reseptin täällä, joka onkin yksi meidän luetuimmista postauksista. Täytekakkuresepteistä tunnutaan pitävän paljon. Sellaista kommenttia saimme myös arvonnan yhteydessä pidetyssä kyselyssä.
Kakkuun tehtiin itse asiassa juuri sama 6 munan kakkupohja, kuin viime vuonnakin. Hyväksi havaittua ei kannata vaihtaa. Ukin pyynnöstä väliin tuli mansikkahilloa ja mansikkarahkaa, johon vatkattiin lisäksi vaniljakastiketta. Päälle tuli mokkapalakuorrutus ja reunoille kermavaahtopursotukset. Olen tehnyt usein kakkuihin mokkapalakuorrutuksen kinuskin sijasta. Se on paljon nopeampi ja jopa parempi. Tämäkin oli todella maukas täytekakku!

Mansikkainen täytekakku mokkapalakuorrutteella

Kakkupohja:
6 kananmunaa
3 dl sokeria 
3 dl vehnäjauhoja 
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota sokeri ja munat ilmavaksi vaahdoksi. Vaahto on valmis, kun siihen piirretty kuvio pysyy vaahdon pinnalla hetken. Sekoita keskenään kuivat aineet, siivilöi vaahdon joukkoon ja sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun tai voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista uunissa 180-asteessa keskitasolla noin 30 min. Kun taikina ei enää tartu tikkuun, kakku on valmis.
Täyte:
Kostutus marjamehulla.
Kostutuksen jälkeen väliin vähän mansikkahilloa.

4 dl kermaa
1 prk rahkaa
n. 2 dl vaahtoutuvaa vaniljakstiketta
mansikoita 
sokeria maun mukaan

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää rahka. Lisää sokeria oman maun mukaan. Lisää myös mansikat. Vaahdota vaniljakastike eri kupissa ja lisää rahkan joukkoon. 

Mokkapalakuorrute:

4,5 dl tomusokeria
100 g voita (sulatettuna)
5 rkl kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
4 tl vaniljasokeria

Sulata ensin voi. Sekoita joukkoon vahva kahvi, kaakaojauhe ja vaniljasokeri. Lisää tomusokeria vähitellen ja sekoittele koko ajan. Valmis kuorrute on kauniin kiiltävää.


Reunalla olevan kerman pintaan ripottelin myös kookoshiutaleita.




Moni on toivonut blogiin myös gluteenittomia ohjeita. Ukin syntymäpäiville tein gluteenitonta porkkanapiirakkaa, jonka reseptin julkaisen myös täällä. :) Roosa