tiistai 31. toukokuuta 2016

Toukokuun haasteen herkkujen esittelyt!

Taas on yksi kuukausi tullut päätökseen ja kesä on virallisesti saapunut! Koulutyöt alkaa olla taputeltu ja kesälaitumet odottaa. Kesässä on myös mahtavaa tuoreet kotimaiset vihannekset, marjat, hedelmät ja muut, joista pääsee loihtimaan ihania herkkuja.
Toukokuun haasteen makuna oli vanilja, josta oltiin loihdittu upeita leivonnaisia. Jokaista olisi taas tehnyt mieli haukata... Kiitokset siis kaikille! Osallistujia oli mukana neljä, eli ihan mukava määrä. Seuraavaksi esittelyyn osallistujien leivonnaiset.

1. Marsipaaniunelmia: Kermakakku raikkailla hedelmillä
+ Ulkomuoto ihanan raikas värikkäiden hedelmien ansiosta. Vaniljaa käytetty kivasti kostutukseen ja täytteeseen.

2. Kirsin keittiössä: Puolukka-vaniljakakku
+ Kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin kaunis. Puolukka- ja vaniljakerroksen pystyy erottamaan selkeästi.

3. Tarun taikakut: 7 minuutin vaniljamuffinssit
+ Kauniita ja herkkiä! Sininen väri sopii vaniljan kanssa hyvin yhteen.

4. Kakkutupa Mia: Vaniljamuffinit
+ Super paljon vaniljaa: taikinassa, täytteessä ja kuorrutuksessa. Siitä iso plussa! Ulkomuodoltaan myös hyvin nättejä, ja värit sopivat hyvin yhteen.

Me serkukset arvioimme jokaisen osallistujan tuotteen huolella ja yhteistuumin voittajaksi valikoitui numero 4. Suuret onnittelut! Otamme sinuun heti yhteyttä, jotta saamme yhteystietosi pientä palkintoa varten. Kesäkuun haaste alkaa pian ja makuna on tietysti jotain kesäistä ja vihreää! ;) Olkaahan kuulolla!

Aikas kauniita, vai mitä? <3

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Toscapiiras Nutella-omenatäytteellä

Moikka ja ihanan aurinkoista keskiviikkoa kaikille!
Nyt on minunkin aika julkaista postaus tästä suussa sulavasta herkusta. Niin kuin jotkut jo varmaan huomasivatkin, Roosa leipoi tätä samaa piirasta lauantaina. Kyseessä on siis toscapiiras hieman eri versiona, nimittäin Nutellalla ja omenasoseella höystettynä. Nutella on suurta herkkuani, joten se teki piiraasta super herkullisen! Ohjeessa oli käytetty hasselpähkinärouhetta, mutta en löytänyt sitä kaupasta, joten korvasin sen mantelirouheella. Ja tosi hyvää oli silti! Piiras oli todella helppotekoinen ja sitäkin maukkaampi. Ehkä ainoa miinus piirassa olin sen 'ei niin kaunis' ulkonäkö, mutta sehän ei makua haittaa! ;) Alkuperäinen resepti on "Kotileipurin parhaat"-kirjasta, jonka olen voittanutTarunTaikakakut-blogista. Kiitos siis Tarulle! :)




Aurinkoista loppuviikkoa toivotellen; Essi



tiistai 24. toukokuuta 2016

Toscapiiras Nutella-omenatäytteellä

Lauantaina iski taas leivontavimma ja jotain herkkua piti saada. Muistin kirjan nimeltä Kotileipurin parhaat, josta en ole montaa kertaa leiponut. En ymmärrä miten kirja on jäänyt unholaan, sillä se on pullollaan aivan ihania reseptejä! Tein valinnan kookostoscalla kuorrutettujen mutakakkuneliöiden ja nutella-omenatäytteisen toscapiirakan välillä. Nutella houkutteli tällä kertaa enemmän, joten jälkimmäinen resepti lähti kokeiluun.
Ohje oli kivan simppeli ja aineetkin yksinkertaisia. Keitetty toscakuorrute ja nutella meinasivat hävitä tekovaiheessa parempiin suihin, olivat niiiin herkkua yhdistettynä. <3 Isäni maistoi piirakkaa ensimmäisenä. Hän osaa kyllä sanoa, kun jokin on tosissaan hyvää. Kommentti olikin aika mainio: "Ehkä parasta piirakkaa mitä olet koskaan tehnyt." Pitihän sitä heti itsekin maistaa ja ei voi kyllä kuin kehua. Taivaallisen hyvää! En voi kun suositella testaamaan, mutta pieni varoituksen sana, tämä piirakka on nopeasti kokonaan syöty. ;)

Toscapiiras Nutella-omenatäytteellä

Kakkutaikina
100 g voita tai margariinia
1/2 dl maitoa
2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Hasselpähkinä-toscaseos
100 g voita tai margariinia
100g hasselpähkinärouhetta
1 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl maitoa

Täyte
n. 2 1/2 dl Nutella-levitettä
2 dl omenasosetta

Sulata voi tai margariini kattilassa. Lisää maito. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita eri kulhossa leivinjauhe vehnäjauhoihin. Lisää voi tai margariini sekä jauhoseos muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun pyöreään, noin 21 cm:n kakkuvuokaan tai irtopohjavuokaan. Paista piirasta 175-asteisen uunin alatasolla noin 20 minuuttia.
Valmista sillä aikaa toscaseos. Mittaa voi tai margariini, hasselpähkinät, sokeri, vehnäjauhot ja maito kattilaan ja kiehauta. Ota piiras uunista ja levitä päälle Nutella, omenaseos ja toscaseos tässä järjestyksessä. Jos Nutella on liian kovaa, lämmitä sitä muutama sekunti mikroaaltouunissa. Paista piirasta vielä 10-15 minuuttia. Anna sen jäähtyä vuoassa. Jos käytät tavallista kakkuvuokaa, peitä lautanen leivinpaperilla ja kumoa piiras sen avulla. Laita piiraan päälle toinen lautanen ja käännä uudestaan, niin että toscakerros tulee päällimmäiseksi. Leikkaa piiras viipaleiksi.






Essi leipoo tänään juuri tätä samaa piirasta, joten hauska nähdä, mitä mieltä Essi on, ja näyttääkö hänen piiras samalta kuin minun. :D Roosa

maanantai 16. toukokuuta 2016

Macaroneja ensimmäistä kertaa ikinä!

Sain salaiselta leivonta ystävältäni reseptin macaroneihin. Itse asiassa toivoin reseptiä, koska en ole koskaan tehnyt macaroneja kunnolla itse ja halusin ne oppia tekemään. Kotitaloustunnilla teimme näitä joskus, mutta muistaakseni minun ryhmäni leipoi jotain muuta. Eikä ne kyllä silloin mitään mestariteoksia olleet, mutta itse tehdyn näköisiä kylläkin. :D

Eilen sunnuntaina kaivoin ohjeen esille ja rupesin tuumasta toimeen. Macaroneista on jäänyt surullisen kuuluisa kuva, kuinka vaikea ne on saada onnistumaan. Ohje oli kuitenkin hyvin selkeä ja kaikki vaiheet oli kerrottu tarkasti. Leipominen sujui siis hyvinkin helposti. Uuniin kurkistaessani huomasin kuorissa kauniin pitsireunan ja osasin olla jo tässä vaiheessa tyytyväinen. Kaikki näytti juuri siltä kuin pitikin.

Reseptiin oli lisätty kaksi täyte ohjetta: pistaasipähkinä- ja kaakaotäyte. Kokeilin tällä kertaa pistaasitäytettä, joka ei ollut kyllä yhtään huono valinta. Täyte oli todella herkullista! Macaronit muutenkin olivat suussa sulavia ja samaan aikaan rapeita, että pehmeitä. Täytyy siis sanoa, että nämä onnistuivat erittäin hyvin heti ensi yrittämällä. Vanhemmatkin tykkäsivät tosi paljon! Ensi kerralla muistan lisätä elintarvikeväriä vähän enemmän, koska väri jäi hieman vaisuksi. Reseptillä oli varmasti suuri osuus onnistumiseen, eli paljon kiitoksia parilleni. :) Nämä olisivat kauniita juhlapöydässä, esimerkiksi ylioppilasjuhlissa. Täytyypä laittaa ensi vuotta ajatellen muistiin...

Macaron marenkitaikinan perusohje    
90 g mantelijauhetta
150 g tomusokeria
2 valkuaista (72 g)
hyppysellinen suolaa
1/4 dl erikoishienoa sokeria (20 g)
pastaväriä

1. Jauha mantelijauhe sekä tomusokeri kertaalleen.
2. Vatkaa sähkövatkaimella vaahdoksi valkuaiset ja hyppysellinen suolaa. Valuta sokeri hiljalleen ja vatkaa kunnes sokerikiteet liuonneet. Sekoita pastaväriä sen verran, että saat haluamasi väristä.
3. Sekoita manteli+tomusokeriseos nuolijalla noin kolmessa erässä valkuaisvaahtoon. Taikinan on tarkoitus olla sakeaa ja tahmeaa.
4. Laita taikina pursotinpussiin jossa on iso pyöreäpäinen tylla. Pursota halkaisijaltaan noin 2 cm kokoisia nappeja leivinpaperilla vuoratulle pellille. Anna kuivua 10-25 min, jotta pinta silenee ja ilmakuplat häviävät.
5. Lämmitä uuni 150 asteeseen, ja paista macaronseja keskitasolla noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä. Jäähdytellessä kannattaa kääntää kuoria varovasti, jotta kosteus haihtuu alapinnalta. 

Pistaasitäyte
35 g pistaasipähkinärouhetta
n. 1 1/4 dl sokeria (100 g)
2 kanamunaa
120 g voita

1. Jauha pistaasit jauheeksi.
2. Mittaa sokeri ja kanamunat ja vatkaa paksuksi vaahdoksi. Lisää pähkinät, vatkaa seos sakeaksi ja nosta jääkaappiin.
3. Vatkaa voi vaahdoksi (n.15 min).
4. Lisää munavaahtoa lusikallinen kerrallaan voivaahtoon. Lusikoi täyte pursotinpussiin ja pursota pohjien päälle (tasaiselle puolelle) ja paina toinen pohja kevyesti päälle. 






Oli kyllä hauska kokeilla ihan uutta leivonnaista ja uudenlaista tekniikkaa. Harvemmin tulee tehtyä pieniä leivonnaisia tai pikkuleipiä. Ehkä se johtuu siitä, että isoissa piirakoissa ja kakuissa on enemmän syömistä. :D 

Kivaa viikon jatkoa! Roosa

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Laku-sitruunakuppikakut

Moi! Eilen oli jälleen leivontapäivä ja tällä kertaa leivoin laku-sitruunakuppikakkuja. Kuppikakkujen ohje on KakkuKatri-blogista täältä. KakkuKatri oli laittanut taikinaan neljä kuutioiksi pilkottua lakritsifudgea, mutta minä laitoin vain kolme. Vähensin myös sitruunan määrää. Tein satsin lakufudgekastiketta, mutta koristelin sillä vain muutaman kuppikakun, sillä se peitti rumasti nätit ruusupursotukset. Kuorrutteesta halusin vähän yksinkertaisemman, joten sen ohjeen nappasin Dr. Sugar-blogista täältä. Pienensin ohjetta hieman ja lisäsin muutaman tipan sitruunamehua. Pursotin kuorrutteen samalla tähtityllalla, kuin äitienpäiväkakun ruusutkin. Kuppikakut olivat ihania! Lakritsipalat antoivat kivaa potkua ja tekivät muutenkin jo niin herkullisista kuppikakuista täydellisiä. Myös kuorrutteesta tuli tosi hyvää! Ihanan pehmeää ja suussa sulavaa. Laitan alas ohjeet, jonka mukaan minä tein kuppikakut ja kuorrutteen.



Laku-sitruunakuppikakut

12-15 kpl isoja kuppikakkuja, 24-40 kpl minikuppikakkuja

Taikina:

100 voita sulatettuna
3 isoa kananmunaa
2,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 dl sitruunamehua
1 sitruunan kuoriraaste
3 kpl Pandan lakritsifudgeja kuutioksi pilkottuna


1. Sulata voi taikinaa varten
2. Mittaa kuivat aineet yhteen astiaan
3. Raasta sitruunan kuoriraaste ja purista mehu talteen
4. Vatkaa sokeria ja sulatettua voita minuutin verran kovalla teholla
5. Lisää kananmunat yksitellen kunnolla vatkaten
6. Lisää taikinaan vuorotellen kuivia aineita ja sitruunamehua
7. Lisää lopuksi kuoriraaste ja kuutioitu lakritsifudge
8. Annostele taikina muffinivuokiin, täytä n.2/3 osaa vuoasta
9. Paista 175 asteessa 15-20 min

Buttercream frosting

1,2dl pehmeää voita
2,5dl tomusokeria (sihdattuna)
ripaus suolaa
0,5 tl vaniljasokeria
2 rkl maitoa

1. Vatkaile voita suurehkossa kulhossa muutama minuutti sähkövatkaimella tai yleiskoneessa.
2. Lisää n. 2 dl tomusokeria (muista sihdata!) ja vatkaa hyvin hitaasti, jotta tomusokeri ei ala pöllyämään. Tarvittaessa voit peittää kulhon liinalla. Vatkaile kunnes sokeri on sekoittunut voin joukkoon.
3. Sen jälkeen lisää sähkövatkaimen/yleiskoneen nopeutta. Tässä vaiheessa voit myös lisätä vaniljasokerin ja  2 rkl maitoa.
4. Vatkaa n. 2-3 minuuttia kunnes voikreemi saavuttaa sopivan kuohkeuden. Mikäli seos tuntuu liian kostealta, lisää loput tomusokerista. Tai jos seos on liian kuiva, laita 1 rkl (tai enemmän) lisää maitoa.
5. Pursota kauniisti kuppikakkujen päälle.

Lakufudgekastike

4 kpl Pandan lakritsifudgea
2 rkl vettä

1. Laita vesi ja lakritsifudgejen palaset pieneen kattilaan. 
2. Keitä pienellä lämmöllä kastikkeeksi, eli niin kauan että fudget ovat kunnolla sulaneet
3. Jäähdytä kastike kunnolla ja kaada sen jälkeen kuppikakkujen päälle ja koristele vaikka fudgen palasilla.




Suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan näitä kuppikakkuja! Nämä sopivat erinomaisesti vaikka kesän juhliin.

Terkuin, Essi


torstai 12. toukokuuta 2016

Sly35 kierroksen toukokuun paketti!

Eilen sain ilmoituksen, että postiin olisi saapunut salaisen leivonta ystäväni lähettämä paketti. Lähdin hakemaan pakettia innoissani, pieni jännitys vatsanpohjassa. Mitähän hauskaa parini olisi pakettiin keksinyt? Paketti oli kääritty ihanaan Frozenin Anna ja Elsa paperiin ja painoakin paketilta löytyi melkein kaksi kiloa!


Avasin paketin jännittyneenä ja kurkkasin sisälle. Voi sitä riemua, kun huomasin kaikki ihanat tavarat, mitä parini oli minulle lähettänyt! Ajatuksella kerätty huippu hauska paketti. <3 Ja miten paljon kaikkea, vau!

Tässä paketin sisältö kokonaisuudessaan. :)

Leivonta-lehti, macarons-ohje (tätä toivoinkin!) ja cupcake-kortti ihanalla tekstillä.

Suklaata!! Selvästi minua ajateltu! <3

Super upea kuviorulla esimerkiksi marsipaanin koristeluun ja mittalusikat.

Keittiöpyyhe, lautasliinoja ja tomusokeria.


Tässä näkyy keittiöpyyhkeen teksti.
Pistaasipähkinöitä ja ruissipsejä.

Nyt täytyykin miettiä, milloin olisi hyvä päivä leipoa macaronseja. Valtavan suuri kiitos parilleni! Odotan seuraavia paketteja hyvin innolla. :) Roosa

Täytyy lisätä tämä vielä loppuun: Fiina olisi halunnut avata suklaalevyn heti kättelyssä! :D