perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen persikkakääretorttu

Pirteää pääsiäistä! Ulkona tuiskuttaa lunta ja taivas on taas aika harmaa, mutta pitäisi sen auringonkin viikonlopun aikana vielä näyttäytyä. Pääsiäinen on ihana juhla ruokineen, pupuineen, tipuineen ja suklaamunineen. Ja kevätkin on jo pitkällä. :)
Tänään kutsuimme ukkini meille pääsiäisaterialle ja kahvipöytään piti tehdä jotakin pientä. Kaapista löytyi persikkapurkki ja persikoista syntyikin rahka kääretortun väliin. Halusin kovasti kokeilla onnistuisinko saamaan kääretortun pintaan samanlaisia kuvioita, kuin Kinuskikissa pääsiäisrullaansa.
Minulla ei ollut kaapissa minkäänlaista pasta- tai elintarvikeväriä, joten kokeilin saada hieman sävyä vadelmasta. Aika vaisun väriseksi kuviotaikina kyllä jäi, mutta siitä olen iloinen, että kuvio onnistui pysymään pinnalla siististi. Ei kääretorttu ehkä ulkonäöllään koreile, mutta maku on ihanan raikas ja kotiväelle kelpaa kyllä ihan hyvin. :D Haluan ehdottomasti kokeilla uudestaan kuvioita pastaväreillä, jolloin kääretorttu näyttää varmasti kauniimmalta.

Kuviotaikina:
1 valkuainen
½ dl sokeria
¾ dl vehnäjauhoja
25 g Valio voita (huoneenlämpöisenä)
pastaväriä

Pohja: 
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Persikkarahka:
4 säilykepersikan puolikasta
1 dl kuohukermaa
1 prk maitorahkaa
sokeria maun mukaan

1. Aloita kuviotaikinasta. Laita kulhoon valkuainen, sokeri ja vehnäjauhot. Sekoita vatkaimella tasaiseksi massaksi. Sekoita joukkoon pehmeä voi. Lisää pastaväri. Laita taikina pursotus- tai pakastuspussiin.

2. Vuoraa pelti (30 x 38 cm) leivinpaperilla ja pursota päälle kiemuroita, pilkkuja ja muita kuvioita pellin pitkän sivunsuuntaisesti. Laita pelti jääkaappiin pariksi tunniksi, kunnes kuviot ovat jähmettyneet. Jos pelti mahtuu pakastimeen, jähmettyminen tapahtuu nopeasti.

3. Sekoita jauhot ja leivinjauhe sekaisin. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jauhot sihdin läpi. Sekoita varovasti. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 225 asteessa noin 5-10 min. 

4. Kumoa torttupohja leivinpaperille. Irrota leivinpaperi päältä. Kumoa levy uudestaan toisen leivinpaperin päälle, jotta kuviopuoli tulee alaspäin. Anna jäähtyä.

5. Kuutioi persikat. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää rahka. Mausta sokerilla. Lisää lopuksi persikat seoksen joukkoon.

6. Täytä kääretorttu heti, kun pohja on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi. Levitä täyte levyn pinnalle. Kääri leivinpaperilla auttaen rullaksi lyhyemmästä sivusta alkaen. Nostaa rulla jääkaappiin jähmettymään. 







    Huomenna olisi tarkoitus leipoa lisää pääsiäisherkkuja. Jotain suklaista tällä kertaa! Palaillaan siis pian. ;) Roosa


    10 kommenttia:

    1. Ihana kääris! Maistuis kyllä itsellenikin. :)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos paljon Leena-muori! Tämä oli kyllä hyvää ja paranee päivä päivältä. <3

        Poista
    2. Makoisa persikkainen houkutus!
      Kääretortut ovat niin herkkua...hyviä tarjottavia milloin vain !
      nami-hiiri
      http://nami-hiiri.vuodatus.net

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Kiitos nami-hiiri! <3 Kääretorttu on tosiaan hyvä tarjottava milloin tahansa ja vieläpä nopea valmistaa. :)

        Poista
    3. Onpa kiva kääretorttu, persikkatäyte kuulostaa tosi herkulta.

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Voi kiitoksia! Persikkatäyte oli tosi hyvä, niin raikas! :)

        Poista

    Ilahduta jättämällä kommentti! :)