perjantai 24. kesäkuuta 2016

Sosekeittoa pataleivän kera

Moi taas pitkästä aikaa! Kesäkuu on kyllä mennyt vauhdilla. On ollut aika paljon ohjelmaa, ollaan remontoitu, laitettu pihaa kuntoon ja eilen kotiuduin rippileiriltä. Oli kyllä kivaa ja viikko hurahti aivan liian nopeasti ohi. Sunnuntaina olisi sitten rippijuhlat ja siitä tulee sitten ensi viikolla postausta. Lauantaina Roosa tulee auttamaan kakkujen täyttämisessä ja muutenkin juhlien järjestelyssä.
Tänä vuonna Juhannusta vietetään ihan vain kotona, juhlia järjestäen ja grillaten. ;)




Tämän postauksen aiheena on viime viikolla tekemäni sosekeitto ja ihana rapeakuorinen pataleipä, jonka ohje on Minkan blogista täältä. Oon tehny tätä leipää ennenkin ja tää on kyllä ihanaa! Ihanan rapea kuori ja pehmeä sisus.
Sosekeittoa olen myös tehnyt usein ja se onkin yksi lempi ruoistani. Nyt varsinkin tykkään sitä tehdä, kun raaka-aineita saa läheltä. Keitto on ihanan helppotekoista ja silkkisen sileää.

Pataleipä

2dl kaurahiutaleita
5dl vehnäjauhoja
1tl kuivahiivaa
1,5tl suolaa
4dl vettä
2rkl oliiviöljyä

1. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kulhoon kädenlämpöinen vesi. Sekoita taikina tasaiseksi puuhaarukan tai nuolijan avulla. Taikinaa ei siis ole tarkoitus vaivata ollenkaan, vaan ainoastaan sekoittaa ainekset keskenään.
2. Lisää lopuksi öljy ja peitä kulho kelmulla ja leivinliinalla. Anna taikinan tekeytyä huoneenlämmössä 12-16 tuntia.
3. Kumoa taikina huolellisesti jauhotetulle pöydälle tai tasolle ja kääntele varovasti leiväksi. Kohota vielä liinan alla noin 1 tunnin ajan.
4. Laita pata kylmään uuniin ja lämmitä uuni +225 asteeseen. Ota pata pois uunista, siirrä leipä siihen, laita kansi päälle ja paista leipää 30 minuuttia. Ota kansi pois ja paista leipää vielä noin 30 minuuttia tai kunnes pinta saa kauniin paistovärin ja kuori on rapea.


Sosekeiton valmistuksesta otin muutaman vaihekuvan. :)

Silkkinen sosekeitto


Tarvittavat raaka-aineet:

     Bataatti, kukkakaali, muutama peruna ja muutama porkkana.
Lisäksi 2dl kermaa ja suolaa.


 Pilko juurekset lohkoiksi.

 Keitä pehmeiksi.

 Soseuta juurekset.

Lisää kerma ja jatka soseuttamista.


Tarjoile raejuuston ja pataleivän kera.

Huomenna (tai oikeastaan tänään) Pitäisi leipoa Rippijuhliin pätkis-juustokakku ja macaronseja.
Palaillaan niitten kanssa sitten ensi viikolla!
Terkuin, Essi


3 kommenttia:

  1. Sosekeitto on kyllä herkullista! Samoista aineksista minäkin usein teen.. :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)