torstai 15. kesäkuuta 2017

Mokkapalamuffinssit

Moikka taas pitkästä aikaa! Mulla ei oo nyt oikein ollu aikaa eikä intoa leipoa ja päivittää blogia. Keväällä oli paljon koulujuttuja ja nyt on ollut töitä. Kotona ollessani olen halunnut vain olla ja leipominen ja blogin päivitys on vähän jäänyt. Nyt siihen tulee kuitenkin muutos, sillä julkaisen ihanien mokkapalamuffinssien ohjeen! Ohjeen otin Pullahiiren leivontanurkasta täältä. Ohje on ihana, sillä nuo aineet löytyvät kotoa oikeastaan aina. Lisäksi näistä muffinsseista tuli todella herkullisia. Etenkin kuorrutteesta tykkäsin kovasti.



Mokkapalamuffinssit

3 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl vettä
150 g voita

Kuorrute
250 g voita
4 1/2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
1/2 dl vahvaa kahvia
(nonparelleja)

Vatkaa kananmunat ja sokeri keskenään. Sulata voi ja nosta sivuun jäähtymään. Kiehauta vesi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää muna-sokerivaahdon joukkoon kuivat aineet ja kuuma vesi vuorotellen muutamassa erässä. Lisää lopuksi joukkoon sulatettu, hieman jäähtynyt voi. Jaa taikina noin 20-22 muffinssivuokaan. Suosittelen käyttämään paperisten muffinssivuokien tukena muffinssipeltiä. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes muffinssit ovat kypsiä. Voit tarkistaa muffinssien kypsyyden cocktailtikulla. Jos muffinssiin työnnettyyn tikkuun ei tartu märkää taikinaa, muffinssit ovat kypsiä. Anna muffinssien jäähtyä ennen kuorrutteen valmistamista.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi. Lisää joukkoon kaikki kuivat aineet. Vatkaa kunnolla sekaisin esimerkiksi lapavatkaimella. Lisää lopuksi lämmin kahvi joukkoon pienissä erissä. Vatkaa seosta voimakkaasti hetken aikaa. Nostele kuorrutemassa pursotuspussiin, jossa on haluttu tylla. Pursottele kuorrute kauniisti muffinssien päälle. Ripottele vielä nonparelleja kuorrutteen päälle. 



Ihanan kesäistä viikonloppua kaikille! :)
Essi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta jättämällä kommentti! :)