torstai 7. heinäkuuta 2016

Heinäkuun sly-paketti

Heinäkuu ja viimeinen sly-kierros. Jännitynein, mutta hieman haikein mielin hain Ärrältä viimeisen paketin. Nämä kolme kierrosta ovat olleet niin mukavia, että tietysti vähäsen harmittaa, kun kierrokset loppuvat. Ihanat muistot jää kyllä niin pakettien lähettämisestä, kuin niiden saamisestakin. Paketteja on aina kiva suunnitella ja koota, mutta tietysti niiden saaminen on myös hirmu hauskaa.
Heinäkuun paketti oli kooltaan hyvin suuri. Avaamisen jälkeen sai olla taas yhtä hymyä. Hirmuisesti tarpeellisia ja kesäisiä tavaroita. Ja jälleen kerran tuotteita, jotka olivat juuri minua. Pariksi paljastui Anne blogista Annen puuhailuja. En tiedä miten voin kylliksi kiittää Annea. Lähettämäsi paketit ovat olleet selvästi mietittyjä juuri minulle. Kierroksista olen saanut kesään hurjasti iloa ja hymyä. Kiitos sinulle ja pojillesi, jotka ovat sinua auttaneet! <3 Nyt esittelen tämän paketin tuotteet kuvien kautta.

Reseptit, jotka sain:
- Jäätelö
- Hanna-tädin kakut
- Feta-perunasalaatti


Tässä melkein koko paketin sisältö, lukuun ottamatta lehteä ja Fiinan nameja.

Jaffaa, grillitikkuja ja ruokasoodaa.

Glukoosisiirappia (en ole koskaan kokeillut, mutta haluan ehdottomasti testata), Bonnen mansikkasosetta (rakastan Bonnen soseita!) ja perunajauhoja.

Jälkiruokapikareita (katsoin vastaavia Prismassa vähän ennen kuin avasin paketin. Uskomatonta! :D) ja kauniita servettejä. 

Reseptit ja super söpö kortti ihanalla tekstillä.

Kesäinen lehti.

Suuri houkutteleva karkkipussi. Nam! :P

Fiinan herkkunamit. Tykkäsi näistä aivan hulluna!
Kaikki saamani reseptit olivat hyvin kiinnostavia ja herkullisia, joten varmasti tulee jossain vaiheessa kokeiltua kaikkia. Katsotaan mikä menee ensimmäisenä testiin. ;) Roosa

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Suloisen makeat Bebet

Sunnuntaina iski taas kova leivontavimma ja rupesin selailemaan leivontakirjojani. Kirjoista ei kuitenkaan löytynyt mitään mihin tarttua, joten suuntasin tutkimaan blogeja. Annin Uunissa -blogista löytyi kaksi reseptiä, joiden väliltä arvoin kumpaa teen: Dumle-brownieita vai Bebe-leivoksia. Päädyin tällä kertaa bebeihin, koska niitä minun on pitänyt testata jo aikaisemminkin.
Tämäkin resepti oli hyvin kannattava kokeilu. Bebet olivat ulkonäöltään super suloisia ja maultaan niin ihanan makeita! Juuri sopivan pieni makea leivonnainen. Aika helppojakin tehdä, vaikka hieman aikaavieviä. Nämä pitääkin kirjata yo-juhlien leivontalistalle...

Bebe-leivokset
Ohjeesta tulee noin 20 Bebe -leivosta. 

Pohja:
200 g voita
100 g sokeria
300 g vehnäjauhoja

Vaahdota sokeri ja huoneenlämpöinen voi vaahdoksi. Lisää jauhot pikkuhiljaa sekoittamalla taikinaan. Taikina on hyvin murumaista, kun se on valmista. Ota taikinasta noin 20 pientä palleroa ja painele pallerot muffinipellin koloihin - käytin lusikkaa apuna.  Voit myös kaulita taikinan ja ottaa siitä pyöreällä muotilla pyörylöitä ja painaa ne suoraan pellille. Paista pohjia 175 asteessa noin 10-15 minuuttia riippuen uunistasi. Ota pohjat uunista ja painele reunat sekä pohja lusikalla tasaisiksi. Jäähdytä pohjia hetki pellillä ja kumoa sitten varovasti ritilälle jäähtymään.

Täyte:
100 g sokeria
3 rkl vettä
3 keltuaista
300 g voita
2 tl vaniljasokeria

Mittaa sokeri, vesi ja  keltuaiset kattilaan. Kuumenna seosta koko ajan vipilällä sekoitellen. Varo kuumentamasta liikaa ettei keltuainen kokkaroidu. Kun seos on paksuuntunut sopivasti, niin nosta se jäähtymään (siirrä mielellään kattilasta toiseen kulhoon). Tähän menee vain muutama minuutti. Vatkaa voi ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi (noin 10 minuuttia). Kun keltuaisseos on jäähtynyt lisää se voikreemiin vatkaten. Täytä pohjat täytteellä pienen palettiveitsen avulla ja laita leivokset jääkaappiin kovettumaan.
  
Kuorrutus:
200 g sitruunatomusokeria (myös tavallinen käy)
2 rkl sitruunamehua
1 rkl vettä
pinkkiä pastaväriä

Mittaa sokeri ja nesteet astiaan. Sekoittele rauhassa. Lisää tarvittaessa hieman vettä - kuorrutuksen koostumus tulee olla hieman napakkaa, jotta se on helppo levittää. Värjää kuorrutus lopuksi. Vaaleanpunaiseen kuorrutteeseen riittää pieni tippa pastaväriä. Levitä kuorrute pienellä palettiveitsellä leivosten päälle. Koristele nonparelleilla ja siirrä jääkaappin jähmettymään. 





maanantai 4. heinäkuuta 2016

Rippijuhlien tarjoilut


Konfirmoiduin Kallaveden kirkossa 26.6.2016, jonka jälkeen juhlin kotona perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa. Juhlat olivat täydelliset ja seuraavana aamuna haikein mielin muistelin niitä. Juhlien järjestäminen on niin mukavaa. Leipominen, kattaus, koristelu...
Vielä näin bloginkin kautta kiitos Roosalle, kun autoit kakkujen teossa ja muutenkin juhlien järjestelyssä!


Rippijuhlissani suolaisena tarjottavana oli kasvis-ja kinkkuvoileipäkakut, joista kiitos kuuluu Sannalle, karjalanpiirakoita, kiitos mummolle, ukille ja Reetalle, munavoita ja pastasalaattia, kiitos äidille.
 


Makeana tarjottavana juhlissa oli mansikkatäytekakku, Pätkisjuustokakku, mustaherukkajuustokakku, macaronseja suklaaganachella ja vadelmahillolla, lusikkaleipiä, mariannetiikerikakku ja karkkia.


Näistä kaikki tein Roosan kanssa, lukuunottamatta mustaherukkajuustokakkua ja mariannetiikerikakkua, jotka äiti teki.

Mansikkatäytekakun välissä oli lemon curdia ja mansikkamoussea, jonka ohjeen otin Pullahiiren leivontanurkasta täältä.
Kuvasta saattaa nähdäkin, että meillä oli kerman kanssa hieman ongelmia. Lauantai-iltana kun kakkuja kuorrutimme ja koristelimme oli ilmeisesti liian kuuma ja kerma ei meinannut vatkaantua ollenkaan! Meinasi siinä jo hermot mennä, onneksi Roosa oli rauhoittelemassa. ;)





Pätkisjuustokakun ohjeen otin Pienet herkkusuut-blogista täältä. Monet kehuivat kakkua ja se hupenikin niin nopeasti etten itse kerennyt maistamaan sitä ollenkaan!

Teimme juhliini myös toisen täytekakun, kuningatartäytekakun, jonka ohje löytyykin jo blogista täältä. Mansikkakakkua riitti kuitenkin niin hyvin kaikille, että kuningatartäytekakku ei ollut pöydässä ollenkaan.



 Kermakatastrofin jälkeen kermaa ei ollutkaan jäljellä tarpeeksi ja tein ruusupursotuksia vain kakun päälle. Mielestäni kakku oli niinkin tosi nätti! :) Maisteltiin kakkua juhlien jälkeen ja hyvää oli tämäkin.

Rippijuhlat ovat onnellisesti takanapäin ja nyt voi oikeasti ottaa ihan rennosti. :)
Terkuin, Essi

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Heinäkuun haaste

Kesäkuun haaste meni meillä serkuksilla hieman mönkään, sillä tajusimme itsekin ettei omena/päärynä ole kovin hyvä maku Kesäkuulle. Ehkä silloin kun näitä makuja mietimme, ajattelimme enemmänkin omenoiden ja päärynöiden ihanaa kesäistä väriä, mutta emme ollenkaan sitä, ettei kotimaisia omenoita, saatikka sitten päärynöitä ole tällä hetkellä saatavilla.
Esimerkiksi raparperi olisi ollut vallan mainio maku Kesäkuulle, mutta emme tajunneet sitä ollenkaan.
No, vahinkoja sattuu. ;)

No mutta, hei vaan Heinäkuu! Nyt onkin aika pyöräyttää tämän kuun haaste käyntiin ja voin kyllä sanoa, että tämä maku on todella ajankohtainen! Heinäkuun haasteen mauksi valitsimme mansikat.
Perinteinen mansikkakakku, britakakku, kääretorttu... lista on loputon. Mansikoista voi tehdä melkeinpä mitä vaan, joten nyt kaikki osallistumaan!


Säännöt löytyvät täältä, mutta laitan alle arvosteluun vaikuttavat tekijät.

Arvosteluun vaikuttavat tekijät:
1. Ulkonäkö.
2. Maun käyttö tuotteessa. (Tämä tarkoittaa siis sitä, miten makua on osattu soveltaa tuotteeseen. Onko makua käytetty esimerkiksi vain taikinaan, vai näkyykö maku myös koristelussa.)
3. Oman kädenjäljen näkyminen. (Olisi kiva, jos tuotteessa näkyisi jollain tavalla oma kädenjälki ja luovuus. Tämä voi olla esimerkiksi lempi mauste taikinassa tai hyvin luova koristelu. Kaikki käy maan ja taivaan väliltä.)

Jos haluat osallistua, tee mansikoista jotain makeaa tai suolaista ja tee sitten blogiisi postaus tuotteestasi. Heinäkuun lopulla me serkukset arvostelemme kaikkien osallistuneiden tuotteet ja päätämme voittajan. Voittajalle lähetämme pienen leivontaan liittyvän palkinnon.
Kierros käynnistyy, jos osallistujia on vähintään kolme.

Nyt vaan kaikki mukaan!



maanantai 27. kesäkuuta 2016

Retroilua pullien muodossa

Annin uunissa -blogin Anni haastoi meidän blogin mukaan retroleivonta-haasteeseen. Haaste on Dr. Sugar -blogin hauska keksintö, johon osallistumisohjeet löytyy täältä. Tähän oli pakko tarttua, sillä haaste oli niin kiva!
Hetken mietittyäni meidän perheen retroleivonnaisia, tuli mieleeni voisilmäpulla. Äiti on leiponut voisilmäpullaa niin kauan kuin jaksan muistaa, eli koko ikäni ajan. Vasta leivotun pullantuoksua ei voita mikään. Vielä kun pääsee maistamaan pehmeää pullaa kylmän maidon kera, on myyty...
Nämä retropullat tuli tehtyä aivan uudella twistillä norjalaiseen tapaan. Kotileipurin parhaat -kirjassa on ohje norjalaisiin herkkupulliin eli skolbullar-pulliin. Olen halunnut kokeilla pullia jo pitkään, joten nyt oli oiva tilaisuus. Ja olivathan nämä aivan ihania! Mustikan ja vaniljan liitto oli aivan super. Pisteenä ii:n päälle herkullinen kookoskuorrutus. Tämän maukkaampia pullia saa hakea!

Norjalaiset herkkupullat
24 kpl

Taikina
50 g hiivaa
100 g voita tai margariinia
3 1/2 dl maitoa
1 dl sokeria
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua kardemummaa
1/2 tl suolaa
10-10 1/2 dl vehnäjauhoja

Täyte
n. 1 1/2 dl vaniljakiisseliä
n. 1 1/2 dl mustikkahilloa

Voiteluun
1 kananmuna

Sokerikuorrutus
2 1/2 dl tomusokeria
1 munanvalkuainen
n. 2 dl kookoshiutaleita

Murenna hiiva kulhoon. Sulata voi tai margariini kattilassa. Lisää maito ja anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi. Kaada hiivakulhoon tilkka maitoseosta ja sekoita, kunnes hiiva liukenee nesteeseen. Lisää loppu maitoseos, sokeri, leivinjauhe, kardemumma, suola ja suurin osa jauhoista. Vaivaa kunnes taikina ei enää tartu käsiin ja kohota puoli tuntia leivinliinan alla. Kumoa taikina jauhotetulle työtasolle ja vaivaa sitä hetki. Jaa taikina 24 osaan. Pyörittele palasista pyöreitä pullia ja laita ne uunipellille leivinpaperin päälle. Kohota puoli tuntia. Paina etusormella pulliin kuoppa ja täytä se vaniljakiisselillä ja mustikkahillolla. Voitele pullat vatkatulla kananmunalla ja paista niitä 8-10 minuuttia 225-asteisen uunin keskitasolla. Jäähdytä pullat ritilällä. Sekoita tomusokerista ja munanvalkuaisesta paksu tahna - käytä mieluiten sähkövatkainta. Sivele pullat sokerikuorrutteella ja kasta ne vielä kookoshiutaleisiin. 




Haastan retroiluun mukaan Nami-hiiren -blogin ja Kakkuviikarin vispailuja -blogin. Aikaa osallistumiseen on 1.7 asti. :) Roosa

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Sosekeittoa pataleivän kera

Moi taas pitkästä aikaa! Kesäkuu on kyllä mennyt vauhdilla. On ollut aika paljon ohjelmaa, ollaan remontoitu, laitettu pihaa kuntoon ja eilen kotiuduin rippileiriltä. Oli kyllä kivaa ja viikko hurahti aivan liian nopeasti ohi. Sunnuntaina olisi sitten rippijuhlat ja siitä tulee sitten ensi viikolla postausta. Lauantaina Roosa tulee auttamaan kakkujen täyttämisessä ja muutenkin juhlien järjestelyssä.
Tänä vuonna Juhannusta vietetään ihan vain kotona, juhlia järjestäen ja grillaten. ;)




Tämän postauksen aiheena on viime viikolla tekemäni sosekeitto ja ihana rapeakuorinen pataleipä, jonka ohje on Minkan blogista täältä. Oon tehny tätä leipää ennenkin ja tää on kyllä ihanaa! Ihanan rapea kuori ja pehmeä sisus.
Sosekeittoa olen myös tehnyt usein ja se onkin yksi lempi ruoistani. Nyt varsinkin tykkään sitä tehdä, kun raaka-aineita saa läheltä. Keitto on ihanan helppotekoista ja silkkisen sileää.

Pataleipä

2dl kaurahiutaleita
5dl vehnäjauhoja
1tl kuivahiivaa
1,5tl suolaa
4dl vettä
2rkl oliiviöljyä

1. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kulhoon kädenlämpöinen vesi. Sekoita taikina tasaiseksi puuhaarukan tai nuolijan avulla. Taikinaa ei siis ole tarkoitus vaivata ollenkaan, vaan ainoastaan sekoittaa ainekset keskenään.
2. Lisää lopuksi öljy ja peitä kulho kelmulla ja leivinliinalla. Anna taikinan tekeytyä huoneenlämmössä 12-16 tuntia.
3. Kumoa taikina huolellisesti jauhotetulle pöydälle tai tasolle ja kääntele varovasti leiväksi. Kohota vielä liinan alla noin 1 tunnin ajan.
4. Laita pata kylmään uuniin ja lämmitä uuni +225 asteeseen. Ota pata pois uunista, siirrä leipä siihen, laita kansi päälle ja paista leipää 30 minuuttia. Ota kansi pois ja paista leipää vielä noin 30 minuuttia tai kunnes pinta saa kauniin paistovärin ja kuori on rapea.


Sosekeiton valmistuksesta otin muutaman vaihekuvan. :)

Silkkinen sosekeitto


Tarvittavat raaka-aineet:

     Bataatti, kukkakaali, muutama peruna ja muutama porkkana.
Lisäksi 2dl kermaa ja suolaa.


 Pilko juurekset lohkoiksi.

 Keitä pehmeiksi.

 Soseuta juurekset.

Lisää kerma ja jatka soseuttamista.


Tarjoile raejuuston ja pataleivän kera.

Huomenna (tai oikeastaan tänään) Pitäisi leipoa Rippijuhliin pätkis-juustokakku ja macaronseja.
Palaillaan niitten kanssa sitten ensi viikolla!
Terkuin, Essi