keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Toffee-pekaanipähkinäpullat

Vihdoin aikaa istahtaa koneen ääreen päivittelemään blogia. Kouluhommat vievät oman aikansa näin koeviikon keskellä, mutta iltaisin jää onneksi vähän enemmän aikaa tehdä muutakin. Nyt tulee siis ensimmäinen resepti synttäreiden tarjoiluista: toffee-pekaanipähkinäpulla. En tiedä miksi tämän nimi on toffeepulla, kun tähän ei tule toffeeta, vaan kinuskikastiketta! :D
Ohjeen kuitenkin löysin selailtuani Yhteishyvä-lehteä. Vanhemmat ihmiset pitävät ainakin meidän suvussa pullasta ja siksi halusin leipoa sitä tarjolle. Ihan se perinteinen pulla ei kuitenkaan nyt houkutellut, joten resepti sattui silmään hyvään saumaan. Pulla oli ihanan pehmeää ja todella herkullista. Kinuskikastike antoi pullaan makeutta ja pähkinät rapsahtivat kivasti suussa. Hyvä kokeilu siis! 

Ainekset

12 annosta 
Pullataikina
2,5dl maitoa 
25  g hiivaa 
1  dl sokeria 
0,5 tl suolaa 
1,5 tl kardemummaa 
1  kananmuna 
8 - 9 dl vehnäjauhoja 
100g voita tai margaarinia 
Kinuskikastike
2  dl kuohukermaa 
1  dl siirappia 
0,5 dl sokeria 
Täyte
70  g pekaanipähkinöitä 
50  g voita tai margariinia 
1  dl sokeria 
2  kanelia

Ohje

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon sokeri, mausteet ja osa
jauhoista. Alusta loput jauhot taikinaan. Lisää pehmeä rasva. Kohota taikina kak-
sinkertaiseksi.
Keitä kinuskikastikkeen aineksia 5 minuuttia, kunnes kastike hieman sakenee.
Rouhi pähkinät. Levitä kinuskikastike suorakaiteen muotoiseen (n. 24 x 28cm)
reunalliseen uunivuokaan ja ripottele päälle puolet pekaanipähkinöistä.
Vaivaa taikina jauhotetulla pöydällä ja kauli suorakaiteen muotoiseksi levyksi.
Levitä taikinalle pehmeä rasva, sokeri-kaneliseos ja ripottele päälle loput pähki-
nät. Kääri tiukalle rullalle ja leikkaa 12 osaan.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Nosta vuoka jäähtymään. Kumoa
vuoka ja irrota pullat toisistaan.







Eilen minulla oli tosiaan se inssi ja läpihän se meni! Nyt on siis ajokorttikin hommattu. :D Seuraavassa postauksessa esittelen synttärikakkuni! Roosa

2 kommenttia:

  1. Nam! Ihan perinteinenkin pulla on minusta tosi hyvää ,mutta tämä se vasta herkulta kuulostaa!! Onnittelut ajokortista ja malttia liikenteeseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkua tämä tosiaan olikin! Ja kiitoksia, varovasti vaan tuon auton kanssa, niin eiköhän siitä hyvä tule. :D

      Poista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)