sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Laku-sitruunakuppikakut

Moi! Eilen oli jälleen leivontapäivä ja tällä kertaa leivoin laku-sitruunakuppikakkuja. Kuppikakkujen ohje on KakkuKatri-blogista täältä. KakkuKatri oli laittanut taikinaan neljä kuutioiksi pilkottua lakritsifudgea, mutta minä laitoin vain kolme. Vähensin myös sitruunan määrää. Tein satsin lakufudgekastiketta, mutta koristelin sillä vain muutaman kuppikakun, sillä se peitti rumasti nätit ruusupursotukset. Kuorrutteesta halusin vähän yksinkertaisemman, joten sen ohjeen nappasin Dr. Sugar-blogista täältä. Pienensin ohjetta hieman ja lisäsin muutaman tipan sitruunamehua. Pursotin kuorrutteen samalla tähtityllalla, kuin äitienpäiväkakun ruusutkin. Kuppikakut olivat ihania! Lakritsipalat antoivat kivaa potkua ja tekivät muutenkin jo niin herkullisista kuppikakuista täydellisiä. Myös kuorrutteesta tuli tosi hyvää! Ihanan pehmeää ja suussa sulavaa. Laitan alas ohjeet, jonka mukaan minä tein kuppikakut ja kuorrutteen.



Laku-sitruunakuppikakut

12-15 kpl isoja kuppikakkuja, 24-40 kpl minikuppikakkuja

Taikina:

100 voita sulatettuna
3 isoa kananmunaa
2,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 dl sitruunamehua
1 sitruunan kuoriraaste
3 kpl Pandan lakritsifudgeja kuutioksi pilkottuna


1. Sulata voi taikinaa varten
2. Mittaa kuivat aineet yhteen astiaan
3. Raasta sitruunan kuoriraaste ja purista mehu talteen
4. Vatkaa sokeria ja sulatettua voita minuutin verran kovalla teholla
5. Lisää kananmunat yksitellen kunnolla vatkaten
6. Lisää taikinaan vuorotellen kuivia aineita ja sitruunamehua
7. Lisää lopuksi kuoriraaste ja kuutioitu lakritsifudge
8. Annostele taikina muffinivuokiin, täytä n.2/3 osaa vuoasta
9. Paista 175 asteessa 15-20 min

Buttercream frosting

1,2dl pehmeää voita
2,5dl tomusokeria (sihdattuna)
ripaus suolaa
0,5 tl vaniljasokeria
2 rkl maitoa

1. Vatkaile voita suurehkossa kulhossa muutama minuutti sähkövatkaimella tai yleiskoneessa.
2. Lisää n. 2 dl tomusokeria (muista sihdata!) ja vatkaa hyvin hitaasti, jotta tomusokeri ei ala pöllyämään. Tarvittaessa voit peittää kulhon liinalla. Vatkaile kunnes sokeri on sekoittunut voin joukkoon.
3. Sen jälkeen lisää sähkövatkaimen/yleiskoneen nopeutta. Tässä vaiheessa voit myös lisätä vaniljasokerin ja  2 rkl maitoa.
4. Vatkaa n. 2-3 minuuttia kunnes voikreemi saavuttaa sopivan kuohkeuden. Mikäli seos tuntuu liian kostealta, lisää loput tomusokerista. Tai jos seos on liian kuiva, laita 1 rkl (tai enemmän) lisää maitoa.
5. Pursota kauniisti kuppikakkujen päälle.

Lakufudgekastike

4 kpl Pandan lakritsifudgea
2 rkl vettä

1. Laita vesi ja lakritsifudgejen palaset pieneen kattilaan. 
2. Keitä pienellä lämmöllä kastikkeeksi, eli niin kauan että fudget ovat kunnolla sulaneet
3. Jäähdytä kastike kunnolla ja kaada sen jälkeen kuppikakkujen päälle ja koristele vaikka fudgen palasilla.




Suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan näitä kuppikakkuja! Nämä sopivat erinomaisesti vaikka kesän juhliin.

Terkuin, Essi


9 kommenttia:

  1. Tulin vielä tännekkin näitä ihailemaan! :D NAM! ♥

    VastaaPoista
  2. Laku ja sitruuna sopii hyvin yhteen! Kauniita kuppikakkuja..

    VastaaPoista
  3. Ihastuttavia herkkuja! Haluaisin oikeasti maistaa, vaikka olen tunnetusti vain lakujen 'livenä' syöjä Ü!
    Terkuin n-h
    http:nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,kiitos!❤ Lakut on kyllä hyviä niin livenä kuin leivonnaisissakin!:D

      Poista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)