sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Sitruunatäytekakku (gluteeniton)

Nytpä tulee ensimmäinen resepti ylioppilasjuhlien tarjoiluista. Siskoni on siis gluteeniton, joten tarjolla täytyi totta kai olla myös gluteenittomia herkkuja. Halusin ainakin, että molemmat isot täytekakut ovat gluteenittomia. Äitienpäiväksi tekemäni suklaa-vadelmakakku oli niin hyvä, että sen tein toiseksi kakuksi. Toisen kakun kanssa oli vähän miettimistä, mutta löysin onneksi Kotilieden sivuilta ihanan sitruunatäytekakun ohjeen. Halusin kakkuihin raikkaita makuja ja sitruuna olikin hyvä valinta. Postauksessa ohje on sama kuin Kotilieden sivuilla, mutta itse tein tämän kaksinkertaisena. Myöskään ohjeessa olevaa nugaata en tehnyt kakkuun, vaan koristelussa käytin epäonnistuneita lusikkaleipiä. :D

Tämä kakku oli kyllä ihan nappi valinta. Omasta mielestäni ehkä paras makea herkku mitä oli tarjolla. Vieraatkin antoivat paljon kehuja pehmeästä pohjasta ja raikkaasta, mutta silti makeasta mausta. Nuo gluteenittomat pohjat ovat kyllä usein niin pumpulisen pehmeitä. Mahtava valinta juhannuspöytään. <3


Sitruunatäytekakku

Ainekset

Kakkupohja

3 kananmunaa
1.5 dl sokeria
2 ¼ dl perunajauhoja

Täyte

3 dl kermaa
3 kananmunan keltuaista
1 dl sokeria
5 tl perunajauhoja
100 g huoneenlämpöistä voita
1 sitruunan raastettu kuori

Nugaa

100 g kuorittua, rouhittua mantelia
1 ¼ dl sokeria

Kostutus

1 sitruunan mehu
1 tl sokeria
1 dl vettä

Valmistusohje

1. Valmista kakkupohja edellisena päivänä. Voitele ja korppujauhota tasapohjainen kakkuvuoka (gluteenittomilla) korppujauhoilla. Kuumenna uuni 175 asteeseen.

2. Vaahdota munat ja sokeri kestäväksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon perunajuhot. Sekoita ja kaada taikina käsiteltyyn vuokaan. Paista 175 asteessa puolisen tuntia, kunnes kakku on kypsä. Kumoa kakku ritilälle ja anna jäähtyä seuraavaan päivään.

3. Mittaa kerma, keltuaiset, sokeri ja perunajauhot kattilaan. Kuumenna koko ajan sekoitellen, kunnes seos sakenee ja kiehahtaa. Jäähdytä kiisseli. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja vatkaa kylmäksi jäähtynyt kiisseli vähitellen voi-vaahtoon. Mausta voikiisseli hyvin pestyn sitruunan raastetulla kuorella.

4. Leikkaa kakku 2-3 osaan. Laimenna sitruunan mehu sokerilla ja vedellä. Kostuta kakkulevyt sitruunamehulla ja levitä sitruunakuorrutusta kakkulevyjen väliin ja päälle.

5. Voitele leivinpaperiarkki nugaata varten. Kaada sokeri kuumaan valurautapannuun. Paahda sokeri varovasti ja sekoita joukkoon kuoritut ja rouhitut mantelit. Kaada seos voidellulle leivinpaperille ja anna kovettua. Hakkaa jäähtynyt nugaalevy hienoksi rouheeksi. Koristele sitruunatäytekakku nugaarouheella.




2 kommenttia:

  1. Nam, kuulostaa ja näyttää todella hyvältä! :) Gluteenittomat pohjat on todella pehmeitä ja jopa parempia kuin "tavalliset" kakkupohjat. Oon kokeillut myös sillä gluteenittomalla jauhoseoksella ja hyvää tuli. En tiiä, miten ne eroaa perunajauhoista vai onko joku vaan keksinyt laittaa perunajauhot erilaiseen pakettiin ja myydä kalliimmalla hinnalla XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä oli erityisen hyvää! Ja siis nuo gluteenittomat pohjat ovat tosiaan parempia kuin tavalliset. :) Itsekin olen käyttänyt myös niitä gluteenittomia jauhoseoksia, mutta koostumus on kyllä melkoisen sama kuin perunajauhoissa... mielenkiintoista! :D

      Poista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)