perjantai 15. huhtikuuta 2016

Hedelmäinen valkosuklaatäytekakku

Nyt tulee synttärileivonnaispostaus numero 2, jossa esittelen syntymäpäiväkakkuni. Kakussa oli täytteenä hedelmätäyte ja päällä valkosuklaata, joten nimeksi tuli hedelmäinen valkosuklaatäytekakku. Kakkupohja oli tavallinen kuuden munan sokerikakkupohja. Reunoille laitoin vaahdotettua vaniljakastiketta. Kaikin puolin mehevä ja herkullinen kakku! Täyte oli erityisen hyvä. :P Kaikki muu, paitsi pohjan ohje on Kinuskikissa leipoo -kirjasta, josta oli suuri apu. Huippu kirja!

 6 munan kakkupohja

Ainekset:


6 kpl 
kananmunaa 
3 dl sokeria 
3 dl vehnäjauhoja 
1 ½ tl Leivinjauhetta
1 tl Vaniljasokeria

Valmistus

1
Vaahdota sokeri ja munat ilmavaksi vaahdoksi. Vaahto on valmis, kun siihen piirretty kuvio pysyy vaahdon pinnalla hetken. Sekoita keskenään kuivat aineet, siivilöi vaahdon joukkoon ja sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun tai voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista uunin keskitasolla n. 30 minuuttia 180 asteessa. Kun taikina ei enää tartu tikkuun, kakku on valmis.
Hedelmätäyte
4 liivatelehteä
500 g säilykehedelmiä (ilman sokerilientä) tai 4 prk (á 125 g) vauvojen hedelmäsosetta
4 dl vispikermaa
200 g sitruuna- tai vaniljatuorejuustoa
1 dl sokeria (2-3 rkl, jos käytät kreemijauhetta)
2 rkl sitruunamehua

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Valuta säilykehedelmistä liemi. Säästä liemi kostutukseen. Soseuta hedelmät. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää vaahtoon tuorejuusto, hedelmäsose ja sokeria maun mukaan. Kiehauta sitruunamehu ja sulata siihen vedestä puristetut liivatelehdet. Sekoita täytteeseen. Levitä heti kostutetun pohjan päälle. Täytteen alle voi halutessaan laittaa esimerkiksi mangomarmeladia.
Valkosuklaakuorrute:
200 g valkosuklaata
½ dl kuohukermaa
Paloittele suklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Paloittele suklaa lautaselle ja sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Sekoita tasaiseksi. Sekoittamisessa voi käyttää apuna muovista vispilää. Kuorrutteen voi laittaa vielä hetkeksi liedelle miedolle lämmölle (lieden jälkilämpö riittää) ja sekoittaa, kunnes rakenne on täysin sileä. Voit lisätä joukkoon myös nokareen voita kiiltoa lisäämään. Jäähdyttele kuorrutetta jonkin aikaa samalla sekoitellen. Kaada kuorrute sitten kakun päälle.Tasoita lastalla tai palettiveitsellä. Anna kuorrutteen jähmettyä jääkaapissa.
Pursotettava kermavaahto:
2 ½ dl vaahtoutuvaa kevytvispiä (Flora Vispi)
2 tl sokeria
1 rkl vaniljakreemijauhetta

Kirjoituksen tein tummalla suklaalla pientä pyöreää pursotinta apuna käyttäen.

Viimeisenä synttäriherkkupostauksena julkaisen suolaisen piirakan reseptin. Siitä lisää viikonloppuna! :) Roosa 

4 kommenttia:

  1. Nam, todella herkullisen näköinen ja kuuloinen kakku! :) Hyvää viikonloppua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti! :) Hyvää viikonloppua sinullekkin!

      Poista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)