sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Kuningatar kääretorttu

Blogi on ollut minun osaltani todella hiljainen viimeisen kuukauden ajan. Mutta on minulla hyvä syy! Loukkasin polveni levillä lasketeltaessa ja polvea jouduttiin leikkaamaankin. Nyt on sitten alkanut pitkä toipuminen. Jalkaa pitäisi pitää vielä kaksi viikkoa suorana. No, eiköhän se tästä. :)
Kipeän polven takia liikkuminen ja samalla myös leipominen on ollut melko hankalaa. Olen myös ollut melko väsynyt, enkä yksinkertaisesti ole jaksanut leipoa.


Nyt olen kuitenkin taas päässyt vauhtiin ja leivoin kuningatar kääretorttua Villen nimppareille. Halusin tehdä jotakin mahdollisimman helppoa ja kääretorttuhan on sellaista. Väliin laitoin kuningatarrahka täytettä ja vadelmahilloa. Todella hyvää tuli ja raikasta. ;)

Kuningatarkääretorttu

Pohja:
4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon käännellen kuivat aineet. Paista pohjaa 225 asteessa n. 7 min. kunnes pinta on kauniin vaaleanruskea.

Täyte:
2 dl kuohukermaa
1 prk kuningatarrahkaa
vadelmahilloa

Vaahdota kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon rahka. Levitä jäähtyneen tortun pinnalle vadelmahilloa ja rahkatäytettä ja kääri rullalle.


Mukavaa alkuviikkoa toivotellen, Essi




4 kommenttia:

  1. Apua, pikaista paranemista!! :o Ja kääretorttu näyttää herkulliselta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!❤️ Kääretorttu oli kyllä hyvää ;D

      Poista
  2. Juurikin pohjaa tekemässä😊

    VastaaPoista
  3. Kerran tein ja aattelin,että alan tästä lähtien ite tekemään kääretortut,kiitos vielä ohjeesta😊

    VastaaPoista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)