torstai 23. marraskuuta 2017

Suklaa-juustokakku browniet

Ulkona tuiskuttaa tämän talven ensimmäinen lumimyrsky. Lunta tulee tupaan todella. Lumi tuo kyllä mukanaan joulun tuntua, joten antaa sataa vain. Valkea joulu on aina tervetullut.

Mutta nyt itse asiaan. Lupailin joskus muinoin, että julkaisen vielä blogissa täydellisen pehmeän ja suklaisen brownien ohjeen. Nyt löytyi, jos ei täydellinen, niin todella hyvä! Ohje on löydetty Wicked sweet kitchen -blogista. Tämä brownie on sisältä juuri tarpeeksi löysä, mutta pysyy kuitenkin juuri ja juuri kasassa. Juustokakkulisä tuo ihanaa raikkautta suklaan sekaan. Kunhan muistaa, että ei tee tätä liian suureen vuokaan, niin hyvä tulee. Nam! <3

Kuvat tällä kertaa puhelin laatua, koska iso kamera oli vanhempien mukana matkoilla.


Suklaa-juustokakku browniet

Brownie:

110g voita

50g tummaa suklaata (Fazerin 47% suklaa)
2 rkl kaakaojauhetta
2 1/3 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
1½ dl vehnäjauhoja
1 mm suolaa

Juustokakku:

200g tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
1 kananmunaa
½ tl vaniljasokeria
1½ rkl kaakaojauhetta

Tee näin:
1. Lämmitä uuni 175 C. Rouhi tumma suklaa karkeasti ja laita pieneen kulhoon. Sulata voi pienessä kattilassa. Kaada sulanut voi rouhitun suklaan päälle ja sekoita kunnes suklaa on täysin sulanut ja seos on tasaista. Lisää kaakaojauhe ja sekoita, laita sivuun jäähtymään.
2. Laita leivinpaperin palanen pienen vuoan pohjalle ja voitele (vuoka 20 x 20cm). Sekoita vehnäjauhot ja suola kulhossa, laita sivuun. Vatkaa sokeri, kananmunat ja vaniljasokeri käsin tasaiseksi taikinaksi. Lisää sulanut suklaa taikinaan koko ajan sekoittaen. Siivilöi jauhot taikinaan ja kääntele nopeasti tasaiseksi. Kaada vuokaan ja laita sivuun.
3. Vatkaa tuorejuusto, sokeri, kananmuna ja vaniljasokeri tasaiseksi ja ilmavaksi, n. 1-2 min sähkövatkaimella. Laita n. kolmasosa seoksesta toiseen kulhoon. Sekoita suurempaan osaan 1½ rkl kaakaojauhetta. 
4. Jaa tuorejuustoseokset lusikalla brownien päälle. Vedä tylpällä veitsellä tuorejuuston läpi niin että seokset sekoittuvat ja pinta "marmoroituu". Paista keskellä uunia 35-40 minuuttia. Anna jäähtyä. Laita mielellään jääkaappiin yön yli.





Seuraavassa postauksessa ollaan jälleen suklaan parissa. Suklaa kuuluu kyllä tähän aikaan vuotta, joten ei varmasti haittaa. ;) Roosa

perjantai 17. marraskuuta 2017

Leppäkerttukakku

Moikka! Muutama viikko takaperin juhlittiin pikkuveli Villen 8v. synttäreitä. Halusin tottakai tehdä kakun ja ehdotinkin Villelle, jospa tehtäisiin sokerimassalla päällystetty leppäkerttukakku! Villehän suostui ja pääsin tekemään ihka ensimmäistä sokerimassakakkuani!


Mielestäni kakku onnistui erinomaisesti! Vaikka kakun päällystämisessä menikin melko kauan, lopputulos on kiva. Villekin tykkäsi. :) Vaikeinta kakun teossa oli etenkin punaisen massan kauliminen noin isoksi, mutta kyllä siitäkin selvittiin! 


Kakun täytteenä oli mansikkatäyte, joka sopi hyvin lapsen synttärikakkuun. Harmi vain, etten kaiken juhlahumun keskellä kerennyt ottaa palakuvaa. :/


On se vaan veikee! ;D


Seuraavaan postaukseen! 
Essi