Kinuski-puolukkapiiraat
8-12 pientä tai 1 iso piiras
Pohja:
150 g voita tai margariinia
1 dl ruokokidesokeria tai taloussokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
100-150 g puolukoita
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 dl kinuskikastiketta
3 munaa
1 tl vaniljasokeria
Vatkaa voi ja ruokokidesokeri.
Lisää muna hyvin vatkaten.
Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja vatkaa vain sen verran, että taikina on tasainen.
Painele taikina pienten piirasvuokien pohjalle ja reunoille tai käytä isoa piirasvuokaa.
Esipaista pohjia 200 asteessa noin kymmenen minuuttia.
Ripottele pohjille puolukoita.
Sekoita vaniljakastike, kinuskikastike, munat ja vaniljasokeri tasaiseksi ja kaada puolukoiden päälle.
Jatka paistamista 200 asteessa noin puoli tuntia, tai kunnes pinta on kiinteä ja saanut hieman väriä.
Tarjoa jäähtyneet piiraat sellaisenaan tai kinuskikastikkeen kanssa.
Puolukoiden sekaan oli eksynyt myös muutama mustikka. :D |
Nams, tämä näyttää ja kuulostaa niin hyvältä, että kokeiluun menee :) Kinuski ja puolukka on kieltämättä erinomainen makupari. Puolukka on minusta liian aliarvostettu marja, jota pitäisi hyödyntää enemmän leivonnassa.
VastaaPoistaKiitos paljon ja kiva kuulla, että aiot kokeilla tätä! (: En usko, että tulet pettymään. ;) Ja tuo on kyllä totta, puolukasta saa vaikka mitä ihanaa ja reseptejä löytyy paljon!
PoistaJa heti vuotta myöhemmin testasin. XD Hyvää todellakin oli :)
PoistaHaha, hyvä että tuli kuitenkin testattua! :D Tämä on herkkua! :)
Poista