tiistai 26. huhtikuuta 2016

Persikka-juustokakku

Moikka!
Blogi on ollut mun osalta tosi hiljainen viime aikoina ja syynä siihen on ollut kokeet ja muut koulujutut. Nyt ennen seuraavia kokeita halusin leipoa jotakin.


Lauantaina tuli syötyä herkkuja ja hyvää ruokaa, joten halusin leipoa jotain raikasta.
Olen jo pitkään halunnut kokeilla Bonnen soseita ja päätin niitä käyttäen valmistaa juustokakun.
Tällä kertaa kokeiluun pääsi persikka-sose.


Tämä persikka-kakku oli mun ensimmäinen semmonen oma "sovellus", jossa yhdistelin erilaisia  ohjeita. Kakku onnistui mielestäni todella hyvin. Kakku oli ihanan pehmeää ja raikasta, eikä ollenkaan liian makeaa. Myös muut syöjät kehuivat kakkua. Ensi kerralla laittaisin kakkuun koko sosepurkin ja vähentäisin kerman määrää. Alas laitan reseptin jossa on nämä muutokset. Aion kokeilla kakkuun myös muita Bonnen soseita, tämä oli niin hyvää! :)

Persikka-juustokakku

Pohja:
200g Digestive-keksejä
80g voita

Täyte:
2-3dl vispikermaa
250g (1prk) mascarpone-juustoa
1prk Bonnen persikkasosetta
1dl sokeria
5 liivatelehteä

Murskaa pohjan keksit pussissa, kaada kulhoon ja lisää joukkoon voisula. Painele seos irtopohjavuoan (24cm) pohjalle.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita mascarpone, sokeri ja persikkasose sekaisin. (Käytin sähkövatkainta.)
Kuumenna tilkka vettä mikrossa, purista liivatteista vesi ja liuota ne kuumaan veteen. Anna jäähtyä hetki ja kaada sitten ohuena nauhana juustoseokseen koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi kermavaahto juustoseoksen joukkoon. Kaada seos keksipohjan päälle, tasoita pinta ja laita kylmään hyytymään vähintään neljäksi tunniksi tai yön yli. Koristele haluamallasi tavalla.


Niinkuin jo sanoinkin, kakku oli tosi pehmeää ja niin hyvää! Maisteltiin kakkua jo samana iltana, mutta se oli ehdottomasti parempaa vasta seuraavana päivänä, kun pohja ja täyte olivat hyytyneet kunnolla ja maut tasoittuneet.
Tämä kakku sopisi hyvin vaikka Vapun juhlintaan, eikö? :)

Ihanaa loppuviikkoa toivotellen,
Essi




4 kommenttia:

  1. Vesi on kielellä!
    Yksinkertainen koristelu on valttia! Leikkauspinta kielii hallitsevat maut: hedelmä, juusto, grahamkeksi....ja siitä on helppo päätellä voiko maistaa vai ei.
    Terkuin n-h
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista!❤
      Tää oli kyllä niin hyvää! ;-)

      Poista
  2. Nuo Bonnen soseet on kyllä hyviä. Ja niin näyttää tämä kakkukin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤ ja ei muuten ollut viimeinen kerta kun näitä kyseisiä soseita käytän. ;-)

      Poista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)