sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Itse tehty jäätelö

Heinäkuun sly-kierroksen teemana oli oman lapsuuden kesämakuja. Parini, eli Annen lapsuuden yksi kesäherkku oli jäätelö. Annen lähettämästä paketista löytyi jäätelön tekoon innostavia tuotteita, kuten glukoosisiirappi ja jäätelöpikareita. Siispä lähdin testaamaan jäätelön tekoa ensimmäistä kertaa ikinä.
Annen jäätelöohjeessa oli käytetty kondensoitua maitoa. En millään jaksanut lähteä kauppaan tätä hakemaan, joten rupesin soveltamaan ja etsin netistä hieman erilaista ohjetta. Löysinkin ohjeen, joka vastasi melkein Annen lähettämää ohjetta, mutta kondensoitua maitoa ei tarvittu, ja kaikki muut aineet löytyi kotoa. Jäätelöstä tuli aivan ihanaa herkkua, ihan kuin vanhanajan vanilja jäätelöä! Tein vielä jäätelön kaveriksi itse suklaakastiketta, joka kruunasi kokonaisuuden. Ja mikä mahtavinta, jäätelökonetta ei tarvittu. Kiitos Anne vinkistä, enpä olisi ilman sinua tajunnut jäätelöä lähteä tekemään. ;)

Jäätelön perusohje (Dansukker)

4 annosta
Ainekset
4 munankeltuaista
1 dl erikoishienoa sokeria
1 ½ dl maitoa
2 dl kuohukermaa
1 dl glukoosisiirappia


Maustamisvinkkejä2 tl vaniljasokeria
1–2 tl jauhettua kanelia
3 rkl kaakaojauhetta tai mantelirouhetta
2–3 dl marjoja tai hilloa
2 dl rouhittua suklaata
2–3 rkl likööriä
2 rkl pikakahvia ja 2–3 rkl rommia tai konjakkia

1. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.

2. Kiehauta maito, kerma ja glukoosisiirappi. Vatkaa keltuais-sokeriseos maitoseokseen. Siivilöi seos ja lisää sitten mahdolliset mausteet. Anna jäähtyä.

3. Laita seos jäätelökoneeseen tai pakasta vähintään viisi tuntia.

4. Vatkaa seosta pakastumisen aikana muutaman kerran. Pyöritä palloiksi ja nauti!

Historiallisen helppo suklaakastike (TS ruoka)
1,25 dl vettä
1 dl sokeria
1 dl tummaa kaakaojauhetta
(1 rkl haluamaasi viinaa, esim. rommia)
Mittaa ainekset kattilaan. Kuumenna jatkuvasti vispaten kiehuvaksi, keitä miedolla lämmöllä muutama minuutti, kunnes rakenne on siirappimaista. Tarjoa jäähtyneenä tai lämpimänä jäätelön tai esim. hedelmäsalaatin kanssa.
Vähän valmisteluja ennen annoksen tekoa.

Valmis jäätelöannos!

Tässä kuva super helposta ja hyvästä suklaakastikkeesta!

7 kommenttia:

  1. Voi että, mä en vieläkään oo tänä kesänä saanut aikaiseksi tehtyä jäätelöä.. Erilaisia ohjeita on aina kiva testailla. Minunkin ensimmäiset jätskikokeilut oli ilman kondensoitua maitoa tehty, hyviä kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt siis äkkiä jäätelön tekoon! :D Ja tosiaan hyvää tuli ilman kondensoitua maitoa. :)

      Poista
  2. Näyttää ja kuulostaa niin herkulta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos redrose! Herkkuahan tämä jäde kyllä olikin. :P

      Poista
  3. Mä en oo kanssa vielä ittetehtyä jäätelöä kokeillut! Lukenut vaan muiden hehkutuksia ja haaveillut, että josko minäkin jonain päivänä... :D Mutta kun kaikkee ihanaa kokeiltavaa on niiiiiiin paljon, että se jäätelö on ihan jäänyt! :--D Se olis varmasti niin herkkua ♥ Tämäkin näyttää niin hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ehdottomasti! Minultakin tämä herkku oli jäänyt aivan testaamatta, mutta aion kyllä tehdä uudestaan. :) Ja kiitos paljon!

      Poista
  4. Tää näyttää niin hyvältä! :) Jäätelö on kyllä yksi parhaimmista keksinnöistä ikinä! Maistuu puikkona, tuuttina, perus pakettina ja ihan kaikissa muodoissa itse tehtynä tai kaupasta ostettuna.

    VastaaPoista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)