tiistai 18. huhtikuuta 2017

Valkosuklaa-vadelmakakku

Viikko sitten viikonloppuna meillä kävi vieraita juhlimassa minun, äidin ja Reetan synttäreitä ja Villen nimipäiviä. Kakku oli tottakai tehtävä ja tällä kertaa ohjeen otin synttärilahjaksi saamastani Emman kakut leivokset & jäätelöt- kirjasta. Päädyin tekemään herkullisen valkosuklaa-vadelmakakun. Pohja oli todella helppo, sillä kaikki ainekset vain sekoitettiin nopeasti kulhossa, eikä sähkövatkainta tarvittu lainkaan. Pohjaan upotetut vadelmat antoivat mukavaa potkua ja kirpsakkuutta. Kaiken kruunasi ihana valkosuklaatäyte!



Valkosuklaa-vadelmakakku

VUOKAAN
Voita

VADELMAKAKKU
3dl vehnäjauhoja
1 3/4 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
Ripaus suolaa
2 kananmunaa
1½ dl maitoa huoneenlämpöisenä
3/4 dl rypsiöljyä
2 dl vadelmia (tuoreita tai pakastettuja)

VALKOSUKLAATÄYTE
130 g valkosuklaata
200 g tuorejuustoa
2½ dl vispikermaa

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele ja vuoraa leivinpaperilla kaksi halkaisijaltaan n. 15 cm kokoista kakkuvuokaa. Sekoita kulhossa vehnäjauhot, sokeri, vaniljasokeri, leivinjauhe ja suola.
Sekoita toisessa kulhossa kananmunat, maito ja rypsiöljy. Lisää kuivat aineet nesteisiin siivilän läpi ja sekoita taikinaa vain sen verran että se on tasaista. Kääntele joukkoon vadelmat.

Jaa taikina vuokiin ja paista kakkuja uunin keskitasolla n. 30 min. Anna kakkujen jäähtyä vuoissa n. 5 min. ja kumoa ne sitten ritilälle jäähtymään. Peitä kakkupohjat jäähtymisen ajaksi kelmulla, jotta ne pysyvät mehevinä.

Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi. Notkista tuorejuusto kulhossa ja lisää valkosuklaa joukkoon sähkövatkaimen matalalla nopeudella vatkaten. Kääntele tuorejuustoseos kermavaahdon joukkoon.

Leikkaa molemmat kakkupohjat kahteen kerrokseen ja käytä puolet täytteestä kakun täyttämiseen. Kuorruta kakku lopulla täytteellä. Koristele kakku mieleiseksesi.

VINKKI: Voit tehdä kakun kaksinkertaisena halkaisijaltaan 22-24cm kokoisiin vuokiin.



Mukavaa viikkoa toivotellen
Essi


3 kommenttia:

  1. Oon tätä kakkua juurikin tuossa kirjassa ihaillut monta kertaa, mutten oo vielä kerennyt tekemään :D Näyttää kyllä niin ihanalta! ♥ Pitänee joskus tehä ittekkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä kokeilla! :D Oli ihan super hyvää eikä ees liian makeeta vaikka siinä kuorrutuksessa olikin sitä valkosuklaata.

      Poista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)