sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Appelsiini-piimäkakku

Viimeksi kirjastossa käydessäni suuntasin leivontakirjojen hyllylle. Mukaan tarttui Liisan Makeaa-leivontakirja. Kirjassa oli paljon houkuttelevia reseptejä, mutta tällä kertaa erityisesti appelsiini-piimäkakku jäi kaivelemaan mieleen. Sitähän piti siis kokeilla!
En ollut ennen tehnyt piimäkakkua, mutta piimäpullia olen leiponut mummoni kanssa. Piimäpullat ovat olleet herkkua, joten ajattelin piimäkakun maistuvan myös. Ja hyväähän se tosiaan oli, varsinkin raikkaan appelsiinitäytteen kanssa. Kakun voi tehdä myös ilman täytettä kauniisen vuokaan kahvikakuksi. Tämä kakku paranee ja mehevöityy jääkapissa, suosittelen!

Appelsiini-piimäkakku

Pohja:
3 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl neilikkaa
1 tl pomeranssinkuorta
1 rkl vaniljasokeria
3 dl piimää
100 g voita

Kuorrute:
150 g voita
3 dl tomusokeria
1 appelsiinin kuori
150 g appelsiinituorejuustoa

Koristelu:
appelsiinin viipaleita 

Voitele ja jauhota suorakaiteen muotoinen leipävuoka. Sekoita pohjaa varten sokeri, jauhot, sooda ja mausteet kulhossa. Lisää piimä ja sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi ja kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Seisota kakkua vuoassa 5 minuuttia ja kumoa ritilälle jäähtymään.

Valmista kuorrute vatkaamalla huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää raastettu appelsiininkuori ja tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi. Älä vatkaa liikaa, jottei seos juoksetu. 

Halkaise pohja kolmeen osaan. Levitä väleihin 2/3 kuorrutteesta. Laita jäljelle jäänyt kuorrute tähtityllalla varustettuun pursotinpussiin ja pursota ruusukkeita kakun päälle. Viimeistele appelsiinin viipaleilla. 




 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voii kiitos, tämä oli kyllä hyvää ja niin mehevää! :P

      Poista
  2. Piimäkakkua mun tulee tehtyä aina silloin tällöin. Appelsiini-versio kuulostaa kyllä myös hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Appelsiniitäyte antoi kyllä kivaa raikkautta. Kokeile ihmeessä! :)

      Poista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)