perjantai 3. kesäkuuta 2016

Kesäkuun haaste

Oi miten ihanaa oli tulla kirjoittamaan näin kesäistä postausta! Postauksen aihe on tietysti tämän kuun haaste. Tällä kertaa makuna on omena/päärynä. Kotimaisia omenoita ei taida vielä saada mistään, mutta ne ovat niin kesäisen värisiä, että ne sopivat hyvin päärynän kanssa tämän kuun haasteen mauksi. Säännöt ovat edelleen samat ja ne voi lukaista täältä. Tässä kuitenkin muistutukseksi arvosteluun vaikuttavat tekijät:

1. Ulkonäkö.
2. Maun käyttö tuotteessa. (Tämä tarkoittaa siis sitä, miten makua on osattu soveltaa tuotteeseen. Onko makua käytetty esimerkiksi vain taikinaan, vai näkyykö maku myös koristelussa.)
3. Oman kädenjäljen näkyminen. (Olisi kiva, jos tuotteessa näkyisi jollain tavalla oma kädenjälki ja luovuus. Tämä voi olla esimerkiksi lempi mauste taikinassa tai hyvin luova koristelu. Kaikki käy maan ja taivaan väliltä.)


Kierros käynnistyy jos osallistujia on vähintään kolme. Heinäkuun alussa teemme sitten postauksen tälle kierrokselle osallistuneista ja julkistamme voittajan. Voittajalle lähetämme pienen leivontaan liittyvän palkinnon. :)
Nyt vaan kaikki mukaan Kesäkuun haasteeseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta jättämällä kommentti! :)