sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Heinäkuun haaste

Kesäkuun haaste meni meillä serkuksilla hieman mönkään, sillä tajusimme itsekin ettei omena/päärynä ole kovin hyvä maku Kesäkuulle. Ehkä silloin kun näitä makuja mietimme, ajattelimme enemmänkin omenoiden ja päärynöiden ihanaa kesäistä väriä, mutta emme ollenkaan sitä, ettei kotimaisia omenoita, saatikka sitten päärynöitä ole tällä hetkellä saatavilla.
Esimerkiksi raparperi olisi ollut vallan mainio maku Kesäkuulle, mutta emme tajunneet sitä ollenkaan.
No, vahinkoja sattuu. ;)

No mutta, hei vaan Heinäkuu! Nyt onkin aika pyöräyttää tämän kuun haaste käyntiin ja voin kyllä sanoa, että tämä maku on todella ajankohtainen! Heinäkuun haasteen mauksi valitsimme mansikat.
Perinteinen mansikkakakku, britakakku, kääretorttu... lista on loputon. Mansikoista voi tehdä melkeinpä mitä vaan, joten nyt kaikki osallistumaan!


Säännöt löytyvät täältä, mutta laitan alle arvosteluun vaikuttavat tekijät.

Arvosteluun vaikuttavat tekijät:
1. Ulkonäkö.
2. Maun käyttö tuotteessa. (Tämä tarkoittaa siis sitä, miten makua on osattu soveltaa tuotteeseen. Onko makua käytetty esimerkiksi vain taikinaan, vai näkyykö maku myös koristelussa.)
3. Oman kädenjäljen näkyminen. (Olisi kiva, jos tuotteessa näkyisi jollain tavalla oma kädenjälki ja luovuus. Tämä voi olla esimerkiksi lempi mauste taikinassa tai hyvin luova koristelu. Kaikki käy maan ja taivaan väliltä.)

Jos haluat osallistua, tee mansikoista jotain makeaa tai suolaista ja tee sitten blogiisi postaus tuotteestasi. Heinäkuun lopulla me serkukset arvostelemme kaikkien osallistuneiden tuotteet ja päätämme voittajan. Voittajalle lähetämme pienen leivontaan liittyvän palkinnon.
Kierros käynnistyy, jos osallistujia on vähintään kolme.

Nyt vaan kaikki mukaan!



22 kommenttia:

  1. Viimeinen paketti Roosalle on haikein tuntein saatettu matkaan, ja paljastumisen jälkeen voikin jo ottaa innokkaasti osaa teidän haasteeseen:) Aivan huikean taitavia olette kaikki leipomisessa ja Roosa upeasti onnistuit suklaan kanssa. Roosan vielä salainen Sly

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista! :) Kiva kun osallistut haasteeseen!

      Poista
    2. Voi että, kiitos sinulle! Pakettia odotellaan innolla, ihanan parin kyllä olen itselleni saanut. <3 Huippu juttu myös, että pystyt nyt osallistumaan meidän haasteseen. :)

      Poista
  2. Osallistutaanpa tähän kesäiseen haasteeseen mansikka-raparperipiirakalla, http://muistasyodavalilla.blogspot.fi/2016/07/mansikka-raparperipiiras.html. :)

    Oikein kivaa ja aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi nam mikä piiras!<3 Kiva kun osallistut haasteeseen. :)

      Poista
    2. Kivaa ja aurinkoista kesää myös sulle! ;)

      Poista
  3. Noniin. Nytpä sitten osallistun teidän haasteeseen. Kakkuhan on jo teille tuttu,mutta muistin virkistykseksi löydätte sen täältö: http://doronkakku.blogspot.fi/2016/07/jarjettoman-hyva-mansikka.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kakku! :) Kiva kun otat osaa haasteeseemme.

      Poista
  4. Osallistun, kiitos vinkistä! :) http://leena-muorileipoo.vuodatus.net/lue/2016/07/minttuinen-ja-mansikkainen-mantelimarenkikakku

    VastaaPoista
  5. Ja minä osallistun joka kesän MUST-herkulla, britakakulla https://lh3.googleusercontent.com/-JtgiMdY5qq4/V20NSC6jqgI/AAAAAAAAabY/RRyW7A-RLVE/s1600/2016-06-24%25252013.31.58.png

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en löytänyt kakkua enkä ohjetta mistään. :( Olikohan linkki väärä?

      Poista
    2. Minun koneella näkyy linkin avaamalla kaunis britakakku, joten olet mukana haasteessa! Kiitos osallistumisesta. :)

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Mä osallistun tällä tortulla haasteeseen mukaan :)
    http://taikakakut.blogspot.fi/2016/07/kinuski-mansikkatorttu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam, ihanan simppelin ja herkullisen näköinen torttu! :) Kiva kun osallistuit haasteeseen.

      Poista
  8. Kiitos kun vinkkasitte tästä haasteesta. Osallistun tällä mansikkajuustokakullani. http://marsipaaniunelmia.blogspot.fi/2016/07/mansikkajuustokakku.html

    VastaaPoista
  9. http://annenpuuhailuja.vuodatus.net/lue/2016/07/mansikka-suklaakakku , ja minä osallistuisin tällä./ Anne

    VastaaPoista
  10. Hei!
    Jos vielä ehtii ja hieman niukka mansikkainen leipomus hyväksyttään, niin me mieluusti osallistutaan kisaan.
    Terkuin
    nami-hiiri & Furio -koira

    http://nami-hiiri.vuodatus.net/lue/2016/07/kesasadon-mansikat-loppusuoralla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hyväksytään, kun mansikkaa löytyy! Kiitos osallistumisesta. :)

      Poista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)