torstai 7. heinäkuuta 2016

Heinäkuun sly-paketti

Heinäkuu ja viimeinen sly-kierros. Jännitynein, mutta hieman haikein mielin hain Ärrältä viimeisen paketin. Nämä kolme kierrosta ovat olleet niin mukavia, että tietysti vähäsen harmittaa, kun kierrokset loppuvat. Ihanat muistot jää kyllä niin pakettien lähettämisestä, kuin niiden saamisestakin. Paketteja on aina kiva suunnitella ja koota, mutta tietysti niiden saaminen on myös hirmu hauskaa.
Heinäkuun paketti oli kooltaan hyvin suuri. Avaamisen jälkeen sai olla taas yhtä hymyä. Hirmuisesti tarpeellisia ja kesäisiä tavaroita. Ja jälleen kerran tuotteita, jotka olivat juuri minua. Pariksi paljastui Anne blogista Annen puuhailuja. En tiedä miten voin kylliksi kiittää Annea. Lähettämäsi paketit ovat olleet selvästi mietittyjä juuri minulle. Kierroksista olen saanut kesään hurjasti iloa ja hymyä. Kiitos sinulle ja pojillesi, jotka ovat sinua auttaneet! <3 Nyt esittelen tämän paketin tuotteet kuvien kautta.

Reseptit, jotka sain:
- Jäätelö
- Hanna-tädin kakut
- Feta-perunasalaatti


Tässä melkein koko paketin sisältö, lukuun ottamatta lehteä ja Fiinan nameja.

Jaffaa, grillitikkuja ja ruokasoodaa.

Glukoosisiirappia (en ole koskaan kokeillut, mutta haluan ehdottomasti testata), Bonnen mansikkasosetta (rakastan Bonnen soseita!) ja perunajauhoja.

Jälkiruokapikareita (katsoin vastaavia Prismassa vähän ennen kuin avasin paketin. Uskomatonta! :D) ja kauniita servettejä. 

Reseptit ja super söpö kortti ihanalla tekstillä.

Kesäinen lehti.

Suuri houkutteleva karkkipussi. Nam! :P

Fiinan herkkunamit. Tykkäsi näistä aivan hulluna!
Kaikki saamani reseptit olivat hyvin kiinnostavia ja herkullisia, joten varmasti tulee jossain vaiheessa kokeiltua kaikkia. Katsotaan mikä menee ensimmäisenä testiin. ;) Roosa

6 kommenttia:

  1. Ihana paketti, varsinkin nuo pikarit on suloisia. :)

    VastaaPoista
  2. Mukava paketti taasen ja kivoja reseptejä.. Jäätelö on kyllä herkkua ja itse tehtynä vielä erityisen herkullista.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tämäkin paketti tosi kiva! Täytyykin tuota jäätelöä testata. ;)

      Poista
  3. Pojat hyppi riemun kiljahduksia kun luin blogi kirjoituksesi, iso ilo oli, että Fiina tykkäsi herkuista. Sinulle Roosa oli ilo koota paketteja ja toivommekin paljon onnistumisia keittiöön ja tietenkin myös muutoin! Kiitos tästä kierroksesta, Sly- parisi Anne ja assarit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, tämä kommentti sai kyllä hyvälle tuulelle. :) Ihana kuulla, että paketteja on ollut kiva koota. Hienosti olette siinä kyllä onnistuneetkin. Kiitos kierroksesta ja hyvää kesän jatkoa! <3

      Poista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)