torstai 15. syyskuuta 2016

Perunarieskat

Tein viime viikon torstaina ruoaksi uunilenkkiä ja perunamuusia ja muusia jäi reippaasti yli.  Maanantaina rupesin miettimään mihin voisin kyseisen muusin lopun käyttää. Hetken mietittyäni päätin leipoa perunarieskoja. Olin ollut koko päivän kotona ja tehnyt kotihommia, sillä meillä oli taksvärkki. Tein perunarieskoja Reetalle ja Villelle välipalaksi kun he tulivat koulusta.
Nämä olivat kyllä niiiin helppotekoisia ja nopeita. Ja todella hyviä. Näyttipä maistuvan reippaille koululaisillekin. ;) Blogista löytyy jo yksi perunarieskan ohje, sillä myös Roosa on tehnyt kyseistä herkkua. Ohjeet ovat kuitenkin hieman erilaiset, joten voin itsekin julkaista aiheesta postauksen.


  Perunarieskat
5 dl perunamuusia
2 munaa
1 tl suolaa
1 dl ruisjauhoja
3 dl vehnäjauhoja

Sekoita jäähtyneen muusin joukkoon suola, munat ja jauhot. Taputtele taikinasta ohuita rieskoja pellille. Pistele leivät haarukalla ja paista 250 asteessa n. 20 min. Tarjoa lämpiminä.


6 kommenttia:

  1. Voin vaan kuvitella, miten hyviä nämä ovat heti uunista tultua. Nam, nam, nam! :D

    VastaaPoista
  2. Näitä pitääkin taas joskus tehdä! Herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä niin ihania! Pitäisi tehdä useammin. :)

      Poista
  3. Kätevä tapa tuhota muusinjämät! :) Tuoreena ihan älyttömän hyvää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä meillä menee muusinjämät roskiin, onneksi nyt tajusin tehdä näitä: super hyviä! :)

      Poista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)