sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Focaccia

Focaccia on ehdottomasti yksi lempi leivistäni. Se on ihanan kuohkeaa, pehmeää ja paksua. Pinnalle ripoteltu suola antaa leivälle ihanaa suolaisuutta ja tomaatit, feta ja rosmariini ihanaa makua.
Tänään tein tätä ihanaa leipää ja täytyy tunnustaa että vuoassa on enää jäljellä vain pieni pala. Niin hyvää tämä on. Pohjan ohjeen otin Koko Suomi leipoo-kirjasta ja täytteet valitsin itse.


Focaccia

7dl vehnäjauhoja
2tl suolaa
40g tuorehiivaa
½ dl oliiviöljyä
3½ dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Murenna hiiva kuivien aineiden joukkoon. Lisää öljy ja kädenlämpöinen vesi. Sekoita taikinaksi ja vaivaa n. 10 min.
Kohota taikinaa peitettynä lämpimässä n. 20 min.
Muotoile taikina öljyttyyn vuokaan (n. 30 x 20cm) litteäksi levyksi.
Peitä ja anna kohota vielä 15 min.

Täytteet
kahdeksan kirsikkatomaattia
Muutama fetapala
rosmariinia
suolaa

Painele taikinaan tomaatit, fetat ja rosmariini. Ripottele pinnalle suolaa.
Paista 190 asteessa n. 25 min. kunnes leipä on kauniin värinen. Voitele kuumana oliiviöljyllä. Leikkaa paloiksi ja tarjoile.



Mukavaa alkuviikkoa toivotellen, Essi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta jättämällä kommentti! :)