maanantai 26. lokakuuta 2015

Perunarieska

Lauantailta jäi perunamuusia tähteeksi ja olin nähnyt jossakin blogissa perunarieskojen ohjeen, joten niitähän piti eilen testailla. Yllätyin positiivisesti, miten vähillä aineksilla perunarieska syntyy. Vain neljää eri aineososaa! Ohjeen löysin Kotikokki -sivustolta. Taikinaa tehdessäni huomasin, että taikina tarttui käsiin, eikä meinannut millään muotoutua rieskan muotoon. Ohjeessa vieläpä varoitettiin tekemästä taikinasta sitkoa, joten vähän epäilin tuleeko rieskoista mitään. Mitään vahinkoa ei kuitenkaan tapahtunut, sillä perunarieska oli super hyvää! Olen suuri perunarieskan ystävä ja itse tehtynä teki kyllä vieläkin suuremman vaikutuksen. Pitääpä muistaa tehdä näitä uudelleen, kunhan perunamuusia jää ruoalta tähteeksi. (:

Raaka-aineet
3 dlperunamuusia
1 tlsuolaa
1muna
2-3 dlohra- tai vehnäjauhoja
Ohjeet

Laita uuni lämpenemään 275°.
Vaivaa kylmään perunamuusiin suola, munat ja jauhot. Vaivaa vain sen verran että taikina tuntuu sopivan pehmeältä levitettäväksi, älä tee sitkoa.
Levitä pellille ja pistele haarukalla, paista uunin keskiosassa n. 8 min. kunnes pintaan on ilmestynyt tummia laikkuja.
Rieskat uuniin lähdössä. 

Uunista tulleina. 


Tällä viikolla minulla on perjantai koulusta vapaa, joten silloin tulee melko varmasti leivottua jotain hyvää. :P Palaillaan siis loppuviikosta!
Mukavaa uutta viikkoa: Roosa

6 kommenttia:

  1. Onpa hyvännäköisiä rieskoja. Minä hyödynnän perunamuusin jämät yleensä tekemällä siitä lettuja. Lisään vain kananmunaa ja jauhoja ja paistan voissa pannulla. Hyvää on ja jos oikein haluaa hifistellä, niin voi laittaa myös juustoraastetta sekaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä olivatkin! :P Ja kiitos todella paljon kivasta vinkistä, täytyy ehdottomasti kokeilla lettuja. ;)

      Poista
  2. Hyvännäköistä rieskaa. :) Ensi kerralla pitääkin tehdä tahallaan vähän liikaa muusia, jotta saa kokeiltua näitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Kannattaa kyllä ehdottomasti kokeilla, on niin hyvää!

      Poista
  3. Näyttävät ihanilta! Kun vaan itsekin ens kerralla muistais perunarieskojen olemassaolo eikä heittäis loppumuuseja pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tita! Sepä se, sitten kun on muusi jo roskiksessa niin muistaa tämmöisetkin ihanuudet. :D

      Poista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)