perjantai 1. tammikuuta 2016

Uusi vuosi ja uudet kujeet myös blogin puolella

Hauskaa tammikuun 1. kaikille! Uusi vuosi meni itseltäni rauhallisissa tunnelmissa tähtisädetikkuja poltellen. :D Kyllä tinakin tuli valettua, mutta mitään leipomusta en tehnyt uudeksi vuodeksi, kun joululeivonnaisiakin vielä löytyi.
Vuoden vaihduttua myös meidän blogissa tapahtuu jotakin uutta. Olemme serkusten kanssa suunnitelleet blogiimme joka kuukaudelle kuukauden haasteen. Kuukauden haaste tarkoittaa sitä, että annamme joka kuukausi uuden maun (esim. mustikka) ja sitten te lukijat saatte leipoa mausta jotakin suolaista tai makeaa herkkua. Herkusta julkaisette postauksen kuvan kera. Julkaisemme kuukauden kierrokselle osallistuneiden tuotoksien kuvia blogissamme ja kierroksen päätyttyä julkaisemme voittajan. Voittajalle lähetetään pieni leivontaan liittyvä yllätys! :) Selvennän vielä hieman arvosteluun vaikuttavia tekijöitä.

Arvosteluun vaikuttavat tekijät:
1. Ulkonäkö.
2. Maun käyttö tuotteessa. (Tämä tarkoittaa siis sitä, miten makua on osattu soveltaa tuotteeseen. Onko makua käytetty esimerkiksi vain taikinaan, vai näkyykö maku myös koristelussa.)
3. Oman kädenjäljen näkyminen. (Olisi kiva, jos tuotteessa näkyisi jollain tavalla oma kädenjälki ja luovuus. Tämä voi olla esimerkiksi lempi mauste taikinassa tai hyvin luova koristelu. Kaikki käy maan ja taivaan väliltä.)

Kierros käynnistyy, jos osallistujia on vähintään kolme. Olemme suunnitelleet näitä kierroksia hyvin innoissamme, joten olisi aivan mahtavaa, jos myös te lukijat innostuisitte. Mitä enemmän osanottajia, sen parempi!
Nyt sääntöjen tultua selviksi, paljastan tammikuun maun. Makuna on: Pähkinät. Pähkinä voi olla mitä vain laatua. Tuotteessa saa käyttää sekaisin eri pähkinöitä tai sitten vain yhtä. Valinta on vapaa. Ja tosiaan joko makeaa, tai suolaista herkkua. Jos jokin kohta jäi epäselväksi tai herää kysymyksiä, laittakaa rohkeasti kommenttia. Myös osallistumiset ilmoitetaan kommentin muodossa. Tammikuun kierros loppuu 31.1, eli tuotteet täytyy olla valmiita viimeistään silloin. Nyt vain kaikki osallistumaan tammikuun kierrokselle!


22 kommenttia:

  1. Ihana idea toi haaste! Hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle! Ja jos yhtään kiinnostaa tulla mukaan tälle kierrokselle, niin otetaan osallistujia enemmän kuin mielellämme. :)

      Poista
  2. Onpa kiva idea! Nyt pähkinä ostoksille ja miettimään jotain pähkinöitä ;)

    VastaaPoista
  3. Ihana idea! Tähän voisin kyllä osallistua, kunhan ensin leivon jotain uutta pähkinästä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja mahtavaa jos kiinnostaa! Osallistu ihmeessä. :)

      Poista
  4. Heippa! Ilmoittaudun tammikuun pähkin-haasteeseen :)
    http://koonkeittiossa.blogspot.fi/2016/01/kinuski-suolapahkinapalat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, kiitos ilmoittautumisesta! :D Teemme sitten postauksen, jossa esitellään kierroksen herkut ja voittaja. ;)

      Poista
  5. Osallistuisin tammikuun haasteeseen tällä reseptilläni: http://suklaapeikko.blogspot.com/2016/01/rocky-road-suolapahkinoilla.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, kiitos ilmoittautumisesta! :D Teemme sitten postauksen, jossa esitellään kierroksen herkut ja voittaja. ;)

      Poista
  6. Moikka!

    Ja kiva kun vinkkasitte blogissani tästä haasteesta. Osallistun näillä pienillä ja herkullisilla kaneli-mantelirouhekekseillä :)

    http://kaakaokermavaahdolla.blogspot.fi/2016/01/kanelipikkuleivat-mantelirouheella.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten kiva juttu! <3 Tammikuun kierroksen herkuista tulee oma postaus, jossa ilmoitetaan myös voittaja. :)

      Poista
  7. Hei, ihana idea tämä haaste! Osallistun, jos vain suinkin ehdin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että haaste kiinnostaa. :) Toivottavasti kerkeät osallistua!

      Poista
  8. Hauska haaste. :) Minä osallistun tällä suklaisella hyydykekakulla:
    http://leipoenjaneuloen.blogspot.fi/2016/01/suklaahyydykekakku-suolapahkinoilla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa, kiitos osallistumisestasi! :) Postaus jossa esitellään herkkuja ja julkaistaan voittaja tulee helmikuun alussa.

      Poista
  9. Kiitos vinkistä :) Osallistun Porkkana Kuppikakuillani! :)

    http://www.anninuunissa.fi/2016/01/maailman-parhaat-porkkana-kuppikakut.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva juttu, kiitos osallistumisestasi! :)

      Poista
  10. Osallistun näillä Nutella kuppikakuilla, joissa siis Nutella -pähkinälevitettä ja koristeena suolattuja ja paahdettuja pistaasipähkinöitä:

    http://kakkuvaltakunta.blogspot.fi/2016/01/nutella-kuppikakkujen-ohje.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam nam, huippu juttu! :) Kiitos osallistumisestasi!

      Poista
  11. Onpa hauska idea! Kiitos, kun kävitte vinkkaamassa :)
    Osallistun mukaan tällä kookos-pähkinäkakulla

    http://piparinmuruja.blogspot.fi/2016/01/kookos-pahkinakakku.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun innostuit ja kiitos osallistumisesta! :)

      Poista

Ilahduta jättämällä kommentti! :)