Oho, onpas näillä kuppikakuilla pitkä nimi! :D Alkuperäinen resepti oli vain valkosuklaa-vadelma-kuppikakut, mutta minä lisäilin taikinaan ja koristeluun vielä caramel fudgeja. Resepti on Tarun Kuppikakut-kirjasta. Leivoin kirjasta ensimmäistä kertaa ja reseptin valinta oli vaikeaa, sillä kirjassa on paljon todella ihania kuppikakku-reseptejä. Tein reseptiin muutamia muutoksia, esim. kostutin kuppikakut vedellä ja käytin kuorrutteessa vispikerman sijasta kuohukermaa. Postaukseen lisään kuitenkin alkuperäisen reseptin. Kannattaa testata, nämä ovat hyviä! :P
Pohja:
2 kananmunaa
1 dl sokeria
1/2 dl vettä
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
50 g valkosuklaarohetta
12 vadelmaa
Kostutus:
1 dl omena- tai ananasmehua
Kuorrute:
400 g vaniljatuorejuustoa
2 dl vispikermaa
200 g valkosuklaata
Koristeluun valkosukaata ja strösseleitä
Vatkaa kananmunat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kiehuva vesi vaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Siivilöi kuivat aineet vaahdon joukkoon ja sekoita varovasti. Lisää lopuksi vielä rouhittu valkosuklaa ja jaa seos 12 muffinssivuokaan muffinssipellille. Paina jokaisen muffinssin keskelle tuore vadelma ennen paistamista. Paista 175 asteessa noin 15-20 minuuttia. Nosta muffinssit paistamisen jälkeen jäähtymään.
Kostuta jäähtyneet muffinssit pullasutia apuna käyttäen mehulla. Valmista kuorrute sulattamalla valkosuklaa. Nosta valkosuklaa sivuun jäähtymään muun kuorrutteen valmistuksen ajaksi. Mittaa tuorejuusto sekä vispikerma kulhoon ja vatkaa monitoimikoneella tai sähkövatkaimella vaahdoksi. Lisää sula valkosuklaa joukkoon ja sekoita kuorrute vielä hyvin sekaisin. Laita pursotinpussiin tähtitylla ja lusikoi kuorrute pursotinpussiin. Pursota kuorrute kauniisti muffinssien päälle. Koristele valkosuklaalastuilla ja strösseleillä.
Nämä kuppikakut olivatkin vuoden 2016 ensimmäinen leivonnainen. Vuosi alkoi makeasti ja jatkuu toivottavasti vielä makeammin. ;) Roosa
Kylläpäs on herkullisen kuuloinen kuppikakkuohje eikä tuo caramel lisäys varmasti yhtään makua huononnna :)
VastaaPoistaHerkullinen resepti kyllä olikin, ja ei tosiaan caramel makua huonontanut! :D
PoistaOnpa kyllä suloisen ja herkullisen näköisiä.
VastaaPoistaKiitos todella paljon! Nämä oli kyllä aivan ihania. <3
PoistaHyvin olette vuoden aloittaneet ♥ makeasti kuuluukin. Ihanan herkulliset kuppikakut, kiva että kävitte blogissa vierailulla. Oikein inspiroivaa tätä vuotta ja paljon hyviä reseptejä :) T: Tyrniä ja tyrskyjä Sari
VastaaPoistaKiitos paljon! Sitä samaa myös sinulle. <3
Poista