sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Porkkanakääretorttu

Moikka vaan pitkästä aikaa ja ihanaa ensimmäistä adventtia! Nyt se joulun odotus on oikeasti alkanut. :) Tiistaina oli pitkästä aikaa leivontapäivä, kun vihdoin koulukiireiltäni ehdin. Tällä kertaa päätin tehdä porkkanakääretorttua ja löysinkin kivan ohjeen Liian hyvää-blogista täältä. Ulkonäkö ei ollut paras mahdollinen, mutta maku oli sitäkin parempi! Todella mehevää ja herkullista kääretorttua!


PORKKANAKÄÄRETORTTU

Kääretorttupohja

5 huoneenlämpöistä kananmunaa
2 dl + 1 rkl hienoa sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta (reilu teelusikallinen)
3 tl kanelia
3,5-4 dl karkeaa porkkanaraastetta

Täyte

125 g pehmeää voita
200 g Olympia-sulatejuustoa (minä laitoin tuorejuustoa)
275-300 g tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

200 g tyrnihilloa (minä laitoin lemon curdia)




1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ensin keskenään ja raasta porkkanat. Lisää kuivat aineet siivilän läpi munavaahtoon, sekoita nuolijalla. Lisää viimeisenä porkkanaraaste ja sekoita hyvin. Kaada taikina reunalliselle uunipellille, leivinpaperin päälle.

2. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 8-9 min ylä/alalämmöllä. 

Kumoa torttu ensin sokeroidulle leivinpaperille pöydän päälle. Kuori leivinpaperi pois kääretorttulevyn päältä. Vedä torttu takaisin uunipellille, levitä toinen leivinpaperi pöydälle ja kippaa torttulevy nurinpäin paperille. Nyt pitäisi ruskeampi paistopinta olla ylöspäin. Täyte levitetään tässä kääretortussa paistopinnan päälle, koska pintaan halutaan näkyville kaunis porkkanaraastekuvio. Laita leivinpaperi tai kostea keittiöpyyhe torttulevyn päälle estämään kuivumista.

2. Vatkaa täytteen voi, sulatejuusto, tomusokeri ja vaniljasokeri keskenään. Levitä täyteseos kääretortulle tasaisesti. Lisää vielä täytteen pinnalle ohut kerros tyrnihilloa ja rullaa kääretorttu leivinpaperin sisään. Vie tortturulla kylmään hyytymään useammaksi tunniksi. Koristele pinta, kun täyte on jähmettynyt.


Ihanaa Joulukuuta odotellen: Essi

P.S. Vielä muutama päivä aikaa osallistua meidän Marraskuun haasteeseen, jossa makuna suklaa! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta jättämällä kommentti! :)