Sunnuntaina äiti ehdotti että leipoisin kaura-omenapaistosta. Kotimaisia omenoita meillä ei ollut, joten käytin ulkomaalaisia ja hyvää paistosta tulikin! Omenat olivat ihanan pehmeitä ja kauraseos antoi ihanaa makua ja purutuntumaa. Päälle vielä vaniljavaahtoa ja makunautinto oli taattu!
Ainoana miinuksena oli että paistos "kutistui" uunissa ollessaan, vaikka laitoinkin vuoan täyteen.
Ohje on otettu Hellapoliisin kirjasta: "Ensimmäiset reseptini".
Kaura-omenapaistos
3 isoa omenaa
1 tl kanelia
1dl fariinisokeria
Kaurakuorrute
100 g margariinia
1dl sokeria
3dl kaurahiutaleita
1tl vaniljasokeria
Pese omenat, leikkaa lohkoiksi ja laita vuokaan. Sekoita joukkoon kaneli ja fariinisokeri.
Sekoita kauraseoksen aineet keskenään ja kaada omenoiden päälle.
Paista 225 asteessa n. 30 min.
Nauti vaniljavaahdon- tai jäätelön kanssa!
Leivoin sunnuntaina myös perinteistä omenapiirakkaa. "Kaikkien kehuma omenapiirakka"-reseptin otin Kotikokin sivuilta täältä. Itse en piirakkaa maistanut, mutta muut maistajat kehuivat piirakkaa herkulliseksi.
Kaikkien kehuma omenapiirakka
Terkuin, Essi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta jättämällä kommentti! :)