Aluksi toivotan ihanaa ja leppoista isänpäivää kaikille isille! Leivoin isänpäiväksi kaksi kakkua: omalle isälleni ja ukilleni. Pohjat tein tällä viikolla jo aikaisemmin pakkaseen valmiiksi. Ukin kakun täytin ja koristelin eilen, isäni kakun vasta tänä aamuna, mutta hyvin kerkesi sekin. Ukkini kakussa oli tavallinen sokerikakkupohja, välissä kuningatarhilloa ja mustikkamousse ja päällä kermaa, sekä marsipaaniruusut. Ohjeen mousseen löysin Kinuskikissa leipoo -kirjasta. Isäni kakku oli samanlainen kakku, kuin minkä teimme kaksi viikkoa sitten järjestetyssä kakkukisassa, mutta ilman ganachea ja kummitusmarenkeja. Siinä oli siis aito suklaakakkupohja, välissä kunigatarhilloa ja vadelma-daimtäyte ja päällä suklaamousse. Äsken aamiaisella maistelin isän kakkua, joka oli kyllä taivaallista. Maut sopivat niin täydellisesti yhteen. Isäkin tykkäsi erittäin paljon. <3 Kohta lähdetään vierailemaan ukin luona ja siellä pääsen maistamaan sitten sitä toista kakkua. (;
|
Ukkini kakkuun tein koripunospursotukset, joista ei tullut niin siistit kuin olisin halunnut, koska tuli hirmuinen kiire. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun tein tällaisen pursotuksen, joten siihen nähden melko hyvin! |
|
Noiden ruusujen väristä tykkään tosi paljon! |
|
Isäni kakku. |
Ensi viikolla palaillaan taas uusien leipomusten parissa!
Roosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta jättämällä kommentti! :)